Tänään alkoi koeviikko, ja ekaa kertaa lukion aikana matikan kokeen jälkeen mä olin ihan varma, että pääsen läpi! No, se olikin eka lyhyen matikan koe.
Rupesin tänään kelaamaan, miten paljon ihmisille oikeasti merkitsee se, miltä toiset näyttää? Monet sanoo, että ei se vaikuta ollenkaan, mutta kyllä mä luulen, että monella se vaikuttaa ainakin jonkin verran. Ulkonäköhän on se, mihin ensimmäisenä kiinnitetään huomiota ennen kuin tunnetaan. Mutta sitten kun oppii tuntemaan toisen, ei ulkonäöllä ole oikeasti enää paljoa merkitystä. Pää asia, että sisältä ihminen on kaunis.
Nyt voisin lähettää tekstiviestin viikonlopun ihmiselle... jos uskallan iiiiks....
Ajatus kiertää pääsi ympäri kehää. Et tiedä mistä alkoi ja mihin se päättyy mut se vie sua pimeään. Et muista mitä kuka sanoi ja mihin se liittyi etkä muista enää nimeään. Olisi päästävä pois ja äkkiä kun joku rakentaa sun ajatuksista häkkiä ja olet unessa.
Noi sanat kuvaa aivan täydellisesti sitä, mitä mun aivoissa on koko päivän ajan tapahtunut. Ehkä tekin tiedätte sen tunteen, kun ajatukset kiertää samaa rundia.
Tunteet on saatanasta.......
25. maaliskuuta 2012
turhaan jänskäsin koulutusta. oli hauskaa. tutuistuin ihmisiin. varsinkin yksi oli ylitse muiden. kivaakivaa.
Ei mun bloggaus tauko kestänytkään kauheen kauaa. :D Uusi ulkoasu, ei kauhen piristävä, yritän väsää sellaisen kesäksi.
Nyt on ollut jo monta auringon täyteistä kevätpäivää. Lumi valuu asfaltilla virtanaan, kaikki koiran paskat (joita ihmiset ei ole viittinyt talven aikana kerätä) tulevat näkyviin, ja mulla ei edelleenkään ole kumppareita. Hitto. Mutta rakastan jo lämmittävää aurinkoa ja keväisiä hattuilmoja.
Tän viikon aikana on tapahtunut kaiken näköstä. Viuluni hajosi maanantaina. Hups. Mä en kyllä tehnyt sille yhtään mitään, siitä vain yhtäkkiä tipahti otelauta irti. Varmaan liimaus oli vaan pakkasista haurastunut. Hain sen tänään korjaamolta ja se oli kuin uusi. Otelauta tiukasti paikoillaan ja koko viulu kiilsi kuin uuden uutukainen. Vireys oli kyllä aivan karmea. Huhhuh. Mielialat on vaihdellu tän viikon aikana aivan ylihysteerisenpierteäniloisesta väsyneeseenkoomausangstiin. Tänään jotenkin onnistuin koulussa ehkä hajottamaan mun käden. Se tarttui repun hihnaan kun olin ottamassa reppua pois selästä. Kuului aika kova ruksahdus ja näkyi vääntyminen ja kuului huuto: "AI SAATANA!" Ei se kyllä murtunut ole, sillä se ei ole yhtään turvonnut. Mutta kyllä se kipeä on, ei paljoa sillä nyt pysty tekemään vaikka siinä on tukeva tukiside. Onneksi ei murtunut, vaikka kuuluikin paha raksahdus sen sisästä. No joo toivottavasti se paranee pian.
Huomenna aamulla aikaisin pitäisi lähteä koulutukseen. Protun apparikoulutukseen. En tunne sieltä ketään, paitsi kaksi kouluttajaa. Toiselle soitin äsken ja vaikutti, että hänellä on huono päivä tänään. Toivottavasti huomenna parempi. Mä en tunne tuolta koulutuksesta yhtään koulutettavaa, siksi vähän jänskää mennä, sillä oon aikasemmissa koulutuksissani tuntenut aina jonkun koulutettavan. No mutta, siellähän sitten tutustun. Toivottavasti. Nyt ei kyllä suoraan sanottuna ole yhtään fiiliksiä lähteä minnekään koulutettavaksi. Koeviikkokin alkaa taas ensi viikolla. Ou nou. Nyt yritän muuttaa asennetta. Toivottavasti tulee hauska viikonloppu!
Laulettiin tätä viime viikolla musatunnilla. Se on kiva.
Mä odotan että noi lumet sulaisi ihan kokonaan pois ja että aurinko alkaisi oikeesti lämmittää. Saisi heittää mun hienot talvikengät kaapin perälle ja kulkea tennareissa ilman, että jalat on koko ajan märät tai jäässä. Saisi heittää myös talvitakin nurkkaan ja kulkee ohuessa neuleessa tai ruutupaidassa hattu päässä. Oi mä odotan ensi jaksoa, kun mulla on viikossa kymmenen tuntia hypäreitä (mun koulussa on 45min tunnit ja mulla on kaksi palkkia tyhjinä, siitä tällainen johtuu). Silloin huhti-/toukokuussa on toivottavasti jo kesäistä ja lämmintä, niin voisin mennä jonnekin ulos hypäreiksi nauttimaan auringosta, toivottavasti jossain hyvässä seurassa. Nyt on ollut jo paljon paljon aurinkoisia päiviä, lumet on alkanu sulaa, maassa on loskaa ja aamut on valosia. Jotenkin niin ihana fiilis siitä, että kevät on vihdoin täällä! Mä rakastan kevättä, se on toukokuun loppuun asti aina mun lempivuodenaika. Nyt vaan suunnittelen ensi kesää ja nautin alkukeväästä!
ps. Mun pitää käydä ehdottomasti ostamassa itselleni kumisaappaat. Ulkona varpaat kastuu.