23. maaliskuuta 2012

another day in paradise.

   Ei mun bloggaus tauko kestänytkään kauheen kauaa. :D Uusi ulkoasu, ei kauhen piristävä, yritän väsää sellaisen kesäksi.
  Nyt on ollut jo monta auringon täyteistä kevätpäivää. Lumi valuu asfaltilla virtanaan, kaikki koiran paskat (joita ihmiset ei ole viittinyt talven aikana kerätä) tulevat näkyviin, ja mulla ei edelleenkään ole kumppareita. Hitto. Mutta rakastan jo lämmittävää aurinkoa ja keväisiä hattuilmoja.
   Tän viikon aikana on tapahtunut kaiken näköstä. Viuluni hajosi maanantaina. Hups. Mä en kyllä tehnyt sille yhtään mitään, siitä vain yhtäkkiä tipahti otelauta irti. Varmaan liimaus oli vaan pakkasista haurastunut. Hain sen tänään korjaamolta ja se oli kuin uusi. Otelauta tiukasti paikoillaan ja koko viulu kiilsi kuin uuden uutukainen. Vireys oli kyllä aivan karmea. Huhhuh. Mielialat on vaihdellu tän viikon aikana aivan ylihysteerisenpierteäniloisesta väsyneeseenkoomausangstiin. Tänään jotenkin onnistuin koulussa ehkä hajottamaan mun käden. Se tarttui repun hihnaan kun olin ottamassa reppua pois selästä. Kuului aika kova ruksahdus ja näkyi vääntyminen ja kuului huuto: "AI SAATANA!" Ei se kyllä murtunut ole, sillä se ei ole yhtään turvonnut. Mutta kyllä se kipeä on, ei paljoa sillä nyt pysty tekemään vaikka siinä on tukeva tukiside. Onneksi ei murtunut, vaikka kuuluikin paha raksahdus sen sisästä. No joo toivottavasti se paranee pian.
  Huomenna aamulla aikaisin pitäisi lähteä koulutukseen. Protun apparikoulutukseen. En tunne sieltä ketään, paitsi kaksi kouluttajaa. Toiselle soitin äsken ja vaikutti, että hänellä on huono päivä tänään. Toivottavasti huomenna parempi. Mä en tunne tuolta koulutuksesta yhtään koulutettavaa, siksi vähän jänskää mennä, sillä oon aikasemmissa koulutuksissani tuntenut aina jonkun koulutettavan. No mutta, siellähän sitten tutustun. Toivottavasti. Nyt ei kyllä suoraan sanottuna ole yhtään fiiliksiä lähteä minnekään koulutettavaksi. Koeviikkokin alkaa taas ensi viikolla. Ou nou. Nyt yritän muuttaa asennetta. Toivottavasti tulee hauska viikonloppu!
   
   Laulettiin tätä viime viikolla musatunnilla. Se on kiva.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti