näin illalla ystävää. käveltiin ulkona niin kauan että jalkoihin sattui. istuttiin puun alla syömässä suklaata ja juttelemassa kaikesta. ihan ihan kaikesta. ei oltu nähty neljään kuukauteen. myöhemmin alkoi sataa. siirryimme siis katoksen alle. istuttiin myöhään yöhön siellä, kylmällä asfaltilla, kuunnellen sadetta, nauttien kesästä, ja jubaillen edelleen kaikesta. tuntui niin kesältä, koska ei ollut yhtään kiire minnekään.
ja meillä oli saatanan hauskaa. pitää nähdä tätä ystävää paljon useammin kuin joka neljäs kuukausi. kaikki taitaakin palata itsestään ennalleen. hymy.
tänään vei juna kauas pois. yksin istuin siellä, viulukotelo jalkojen alla. en tiedä miksi itketti, vaikka tiedän palaavani vielä takaisin. no, itketti silti. katselin koko matkan kuinka sadepisarat kisailivat ikkunalla. niillä näytti olevan kivaa. nyt tuntuu oikeasti lomalta, koska olen poissa kotoa. kun juna pysähtyi ja astuin sieltä ulos, tuntui kuin olisin saapunut jälleen toiseen kotikaupunkiini. paikkaan, minne tunnun kuuluvani. näin vanhat rakkaat kasvot pitkästä aikaa. hymy taas.
nyt on hyvä olla, vaikka väsyttää, koska lapio. aina ei vaan tarvii syytä siihen että on tosi hyvä fiilis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti