Heräsin aamulla siihen kun äiti soitti ja kysyi mitä mulle kuuluu. Lähdin hänen luotaan eilen ja nyt jo hän on laittanut paikkoja uuteen uskoon. On vähän hassua, kun mä en ole ollut mukana tekemässä näitä muutoksia.
Tänään kävelin uuden kotikaupunkini keskustassa, hoidin hoidettavia asioita, melkein eksyin kirjastoon, ostin kirppikseltä peltipurkkeja sekä vain kävelin ja katselin hymyillen ympärilleni ajatellen: "Kuvitella, mä ihan o i k e a s t i asun täällä!"
Nähtyäni keskustaa tarpeeksi hyppäsin bussiin ja lähdin etsimään kouluani. Mulla ei ollut hajuakaan siitä, missä mun pitäisi jäädä pois, mutta onnistuin kuin onnistuinkin jäämään pois pysäkillä, joka on lähinnä koulua. Sieltä mä kävelin kotiin. Ja kuvitelkaa, lyhyin reitti kävellä koululta kotiin ja kotoa koululle menee lähes koko matkan metsässä ja järven rannalla! IHANAA.
Musta tuntuu, että pikkuhiljaa kotiudun tänne, vaikka nyt onkin vähän ikävä äidin luokse ja isille haluaisin soittaa kertoakseni mitä kaikkea olen tehnyt. On vielä paljon opeteltavaa ja totuteltavaa, mutta mä uskon kuitenkin, että tästä tulee mulle hyvä ja viihtyisä koti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti