En saa otetta.

Aamuisin herään siihen kun Pikkuinen kävelee sänkyni jalkopäästä kainalooni voimakkaasti kehräten. Makoillaan siinä aina hetki yhdessä ja sitten mä nousen keittämään kevätesikonkukkateetä.

Mulla on epävarma olo. Lyhyessä ajassa on tapahtunut niin paljon, etten meinaa itse pysyä perässä. Vaikka viihdyn täällä hyvin ja tää paikka tuntuu kodilta, silti jännittää mitä seuraavat viikot tuovat tullessaan. Vaikka oon tavannut tosi hyviä tyyppejä ja mulla on ollut todella kivaa, silti tunnen itseni epäileväksi itseni suhteen. Jotenkin tuntuu, etten ole tarpeeksi avoin, tarpeeksi hyvä. En jotenkin osaa näyttää itsestäni sitä herkkää puolta, vaikka se on mussa se, josta itse pidän ehkä eniten. Mutta ehkä mä vielä opin sen näyttämään. Toivon todella niin.

Tänään on hiukan vaikeaa olla.