romahdusvaara.

"People cry, not because they're weak. It's because they've been strong for too long."
- Johnny Depp

eilen mä hajosin. kirjaimellisesti.
aluksi säestysharkkojen jälkeen viuluopettajan edessä. soitin huonosti ja sitten hajosin. itkin ja selitin jotain. hän sanoi, ettei mulla ole mitään hätää. mä olen hänen mielestään valmis, eikä hän ole huolissaan. se lohdutti.

sitten kun lähdin sieltä romahdin jotenkin ihan täysin. soitin ystävälle ja hän tuli juoksujalkaa ja halasin lujasti. ja mä vaan itkin hänen kaulahuiviinsa. käveltiin ulkosalla kolme tuntia. mä vaan itkin ja kerroin ja itkin ja puhuin ja itkin. kerroin asioita, joita en ole kertonut kenellekään muulle koskaan aikasemmin. mun oli vaan pakko puhua se suuri musta ja ahdistava möykky ulos täysin ja kokonaan. oli ihan pakko. menneisyyden haamut ja luurangot tulivat esille. kerroin ahdistuksesta, yksinäisyydestä, pelosta, syömättömyydestä. asioista, jotka mietityttää. hän vain kulki rauhassa mun vierellä, kuunteli, lohdutti, halusi auttaa mua. hän sanoi, että mä oon vahva koska mä uskalsin soittaa hänelle ja pyytää apua. sillä hetkellä ei kyllä tuntut ollenkaan vahvalta. päinvastoin.

en oo pitkiin aikoihin itkenyt noin paljoa kenenkään nähden. mutta eilen oli vaan sellanen fiilis, että nyt pitää antaa kaiken sen pahan olon tulla ulos. ja se auttoi tosi tosi paljon. mä muistin, ettei mun tarvii jaksaa kaikkee yksin, vaan mä voin myös joskus näyttää muille ne heikot hetket.
aina ei tarvii olla vahva.

we<3it