tanssivat revontulet.

tumman ja syvän sinisen taivaan alla kävelin tänään. taivaalla ei näkynyt ainuttakaan harmaata pilveä, kirkkaita tähtiä vain. katselin niitä kävellessäni, hengityksen höyrytessä silmiini. olisin halunnut nähdä tähdenlennon, jotta olisin saanut toivoa yhtä juttua. revontuliakin olisin halunnut nähdä. ne on kauniita. ehkä ne ovat poismenneiden ihmisten henkiä, jotka tanssivat värikkäissä asuissa tummalla talvisella yötaivaalla, eivätkä ole ollenkaan auringosta tulevia hiukkasia, jotka muuttuvat värikkäiksi osuessaan maapallon ilmakehään.

eilen oli avautumista ja syvällisyyksiä ystävien kanssa. mielessä pyöri niin paljon asioita, joita olisin vielä halunnut sanoa, mutta en saanut suutani auki. silloin se tuntui hieman liian vaikealta. asiat muuttuvat niin todellisiksi, silloin kun ne sanoo ääneen. tänään kun kaikki olivat lähteneet, itkin ja mietin. mä mietin, mitä kaikkea mun elämässä on tapahtunut ja miten rikki mä olen ollut. miten nuori ja miten rikki. mä ymmärsin myös, että aika se ihan oikeesti parantaa. se kokoaa pikkuhiljaa kaikki sirpaleet ja liittää ne taas yhteen. hitaasti ehkä, mutta varmasti silti.

we<3it