Bob Dylan - Knockin' On Heaven's Door
Bob Dylan - Not Dark yet
Mun sisällä on vellonut suuri ja painostava ahdistus muutamien viime päivien ajan.
Yksi päivä meille kerrottiin, että eräs tuttu oli saanut sydänkohtauksen ja pari päivää myöhemmin nukkunut pois. Vaikka itse en henkilökohtaisesti tuntenut tätä ihmistä, tiesin vain, silti maailma pysähtyi hetkeksi. Miten pienestä elämä voi olla kiinni. Miten nopeasti kaikki voi kääntyä ihan päälaelleen. Miten hauras ja heikko elämä oikeasti on. Vaikea kuvitella, että terve, hyvinvoiva ja niin elämäniloinen ihminen onkin yhtäkkiä kuollut... Mä en vieläkään voi ymmärtää sitä.
Tää koko episodi on saanut mut kelaamaan paljon mennyttä aikaa. Sitä, mitä tapahtui vuosia sitten, mikä oli viimeinen niitti ja hajotti mut ihan täysin. Oon miettinyt, mitä kaikkea mä silloin kävin läpi ja mitä kaikkea siitä seurasi. Ja tälläkin hetkellä monet ihmiset käyvät läpi sitä ihan samaa, mitä mäkin joskus. Oon elänyt parin päivän ajan läpi uudestaan niitä fiiliksiä, oon ollut tosi ahdistunut ja sekasin. Se suuri ja painostava möhkäle on kuristanut mun kurkkua. Taas on ollut vaikea hengittää.
Tää episodi on saanut mut myös ajattelemaan taas sitä, mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen. Mä oon miettinyt sitä aikasemminkin tosi paljon ja oon yrittänyt löytää vastauksia. Mä en usko Jumalaan tai Jeesuksen ihmetekoihin, enkä siihen että olisi olemassa taivas ja helvetti. Mutta silti mä uskon, että ihmiset siirtyy täältä jonnekin. Mä en tiedä minne tai missä muodossa elämä jatkuu, mutta jollain tavalla se jatkuu jossain. Ehkä mä vielä joku päivä keksin missä ja millä tavalla.
Mua edelleen ahdistaa menneisyys. Ehkä huomenna saan puhuttua ystäville. Ehkä sen jälkeen ei enää ahdista hetkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti