Se yö seurasi myös onnellista päivää.

Viime yönä kävelin kohti kotia. Oli viileää ja taivaalla näkyi tähtiä. Oli kaunein kevät yö ja mä olin onnellinen. Mä kävelin yksin ja vain kuuntelin keväisen yön ääniä. Katselin pimeässä liikkuvien otusten elämää ja mulla oli jollain tavalla satumainen olo. Ja mä näin sen kuutamon.

Mä muistin yhden viime elokuun yön, jolloin kävelin samaa reittiä yksin. Olinpa tulossa samoihin vuorokauden aikoihin ja samasta paikastakin, kuin viime yönä. Se yö seurasi myös onnellista päivää. Sinä yönä oli hämärää ja lämmintä. Silloin oli vielä kesä ja silloin mä itkin. Mä itkin koska olin nähnyt sinut, Vihreäsilmäinen, ensimmäistä kertaa toisen kanssa. Aluksi olit ollut minua lähellä ja me oltiin naurettu yhdessä. Sitten olin huomannut kätesi toisen kädessä ja sen huolehtivan ja lämpimän katseen silmissäsi, kun katsoit häntä. Näytit jotenkin ihan eri ihmiseltä ja musta tuntui kuin en olisi tuntenut sua ollenkaan. Silloin mä tajusin, ettei mulla ollut sinulle enää mitään merkitystä. Se satutti paljon ja se satutti pitkään.

Viime yönä mietin paljon tuota elokuista yötä. Tuntui, kuin se olisi ollut vasta hetki sitten, vaikka oikeasti siitä on jo kauan. Ihan liian kauan ja samalla ei päivääkään liian vähän.