Syksyisiä salaisuuksia.

Mä neulon villasukkia ja juon monta kupillista teetä päivässä.

Mä opiskelen päivät pitkät ja nukun ihan liian vähän.

Opiskeluiden välillä mä runoilen ja soittelen.

Mä mietiskelen ja haaveilen ja taivaanrantaa maalailen.

Tulevaisuutta suunnittelen.

Ja nyt mä kerron teille salaisuuden: odotan syksyä ihan todella.

Ajatukset taas katoaa.

jotenkin vaan

ajatukset taas katoaa

tajunnan virtaan

ne haalistuu

häviää

eikä mikään kestä pidempään

kuin yhden hetken vain

Istuimme hetken yhdessä ja avaruus katsoi meitä.

Olin eilen ystäväni kanssa, jota voisin kutsua Mayaksi, istumassa illalla kallioilla ja fiilistelemässä keikkafiiliksiä, kun Muse soitti Olympiastadionilla. Itse halusin kuulla toisen lämppäribändin Mewin ja Maya halusi kuunnella hetken itse Musea. Mä petyin hiukan sillä kun Mew soitti vain pari biisiä kuului tuohon kallioille, olisin halunnut kuulla enemmän! Ens kerralla kun ne tulee Suomeen pitää ehdottomasti mennä ihan keikkapaikan sisälle asti kuuntelemaan ja fiilistelemään tätä rakkausbändiä. Mutta Musen soitto kyllä raikui kauas. Keikkakateus niitä kohtaan jotka olivat stadionin sisäpuolella oli valtava meillä molemmilla, vaikka mä en edes kuuntele Musea. Mutta koska maailmanluokan bändi, stadionkeikka, kesäyö ja Helsinki niin ah olisin halunnut olla stadionilla. Ilta oli silti erittäin onnistunut. Auringonlaskua oli ihana katsella kallioilta lämpimänä kesäiltana erittäin hyvän ystävän kanssa, jota en ollut kunnolla nähnyt pitkään aikaan. Kun me tuolta kallioilta lähdettiin, niin kierrettiin ihan kiva kävelylenkki vielä öisessä Helsingissä. Oli kaunista ja taianomaista.
 

Mut on viime päivinä vallannut tosi kumma tunne. Semmonen samanlainen, mikä mulla on aina uutena vuotena. Ihan kuin jokin vaihe mun elämässä olisi päättymässä ja sen seurauksena jotain uutta ja suurta alkamassa. Tuntuu kuin mä voisin aloittaa jotain ihan alusta, puhtaalta pöydältä. Mä en tiedä mistä tää tunne oikeen tulee tai mitä mä voisin alusta aloittaa, mutta se on silti kiva tunne. Semmonen vähän jännittävä ja arvaamaton. Ihan kuin mä odottaisin jotain, vaikka en odotakaan.

Vanhan loppu on uuden alku, mutta mikä vanha loppuu ja mikä uusi alkaa?

Kuuletko pyyntöni?

Hoi, neiti Aika!
Miksi kiirehdit niin hurjaa vauhtia?
Asioita tapahtuu niin nopeasti,
etten minä meinaa pysyä mukana.

Hoi, neiti Aika!
Hidastaisitko edes vähän?
Niin että minä kerkiäisin
nauttia elämän pienistä asioista,
jotka muuten peittyvät
hurjan vauhtisi alle.

Hoi sinä, neiti Aika!
Pysähtyisitkö siihen hetkeen,
kun yö on kauneimmillaan?
Niin ettei sen kauneus katoaisi
harmaan arjen syövereihin,
vaan se kestäisi ikuisesti
meidän ympärillämme
kun me olemme kahden.

Vuoden takaa vuoden päähän.

Reissut venyi, mutta oli super hauskaa! Kivoja ihmisiä, kivoja paikkoja, kivoja tapahtumia. 

Varsinkin viimesin viikko Tuitun luona oli mahtava. Oli leffoja ja herkkuja. Oli huovutusneula ja sakset, joiden seurauksena molemmille tuli uudet coolit hiukset. Oli hysteerisiä öitä ja metsäretkiä. Oli mun keltainen ukulele ja Tuitun ihana lauluääni. Oli haaveita ja suunnitelmia katusoittamisesta sekä ensi kesän seikkailuista, sillä me lähetäänkin vuoden päästä valloittamaan Eurooppa junaraiteita pitkin! Aaaaaa siitä tulee jotain niin loistavaa.

Tänään on tasan vuosi siitä, kun alkoi yksi mun tähän astisen elämän parhaista viikoista. Se oli se viikko, minkä vietin Tuitun ja Vihreäsilmäisen sekä monen muun ihanan kanssa saaressa viime kesänä. Oi, mieli ja ajatukset olleet siellä jonkin verran taas.

Aloitin pitkästä aikaa neulomaan villasukkia, koska mulla on salaa jo ikävä syksyä.

Näissä aikuisen kengissä oli taas se pieni ja onnellinen tyttö.

Aamulla istuin skeittipuistossa sylissäni psykan kirja ja vieressäni suuri pahvimukillinen kahvia ja paketillinen suklaakaurakeksejä. Kerrankin oli hauska opiskella. Erilainen opiskeluympäristö sai motivaation nousemaan. Taidanpa mennä sinne joku aamu uudestaan sitten kun olen taas kotona.

Tänään on tuntunut koko päivän, että olisin taas 10v. pikkutyttö, joka on onnensa kukkuloilla juostessaan laitteesta toiseen aamusta iltaan. Juoksin laitteesta toiseen ja aamusta iltaan iloisena, mutta enpä ole enää se sama pikkuinen tyttö kuin joskus. Silti oli ihana ja hauska ja ihan super nostalginen päivä ystävän kanssa. 

Huomenna lähden seikkailuun! Pari viikkoa reissaan Keski-Suomea ristiin ja rastiin ja sieltä sitten matka jatkuu etelänpään Tuitun luokse ehkä pariksi päiväksi, ehkä viikoksi, ehkä pidemmäksikin aikaa. En tiedä, suunnitelma semisti auki vielä, mutta katotaan mitä päivät tuo mulle tullessaan. Fiilispohjalta vaan jei!

Satumaailma.

Pari päivää sitten kuulin pitkästä aikaa kuinka mahtava Ukko ylijumala jyrähteli taivaalla. Oon viime päivinä lueskellut suomalaisesta muinaisuskosta. Voi kaikki luonnon jumalat ja haltiat ja hiidet ja tontut ja muut satumaiset olennot ovat niin kiehtovia! Jotenkin tosi sadunomainen fiilis ja mun mielikuvitus laukkaa jossain toisessa maailmassa koko ajan. Yksi päivä tein myös pikkuisen ja takkuisen rastan päähäni. Se on suloinen ja siinä on soma helmi hihi. Musta vähän tuntuu, että kipeys on saapumassa kylään. Se on tosi ikävää koska tällä viikolla oon lähössä reissuun seikkailuille ja haluan olla terve.
 
Eilen taivaalla oli tummat pilvet joista satoi vettä ja joiden raoista paistoi aurinko. Pilvien alla oli sateenkaari. Mun sadunomainen fiilis vain syvenee.

Maailma on kaunis.

Ennen kuin lähden seikkailuun.

Jalkoihin sattuu, koska koko viikko meni taas töissä, mutta nyt se on loppu! Kesäloma wuhuu.
Käsiin sattuu, koska mun pikkuinen ukulele on niin soma, että sitä pitää vain soitella koko ajan.
Erosin kirkosta.
Selaan jatko-opiskelupaikkoja.
Haaveilen seikkailuista ja ihmisistä ja uusista paikoista.
Mua ei huvita nähdä kavereita koska juhannus oli heidän kanssaan niin huono.
Levykauppojen ale-myynnit on parhautta. 
Ylppäreihin opiskelu ei kiinnosta.

Oon väsynyt mutta en osaa mennä nukkumaan. Tässä mun kuulumisia, ehkä mä kerron lisää juttuja vielä ennen kuin lähden seikkailuun.

Auringon värinen ja söpö.

Mä rakastan mun uutta keltaista ukulelea. <3

Koskaan enää?

Yksi leiriläinen unohti paitansa leiripaikalle. Nukuin se päällä viime yön. Ja taidan nukkua seuraavankin, koska se tuoksuu häneltä, leiripaikalta, lämmöltä ja turvallisuudelta. Ja nyt mä mietin: näänkö mä koskaan enää häntä tai muita viime viikon ihmisiä? Voi ikävä on joo.