Olin eilen ystäväni kanssa, jota voisin kutsua Mayaksi, istumassa illalla kallioilla ja fiilistelemässä keikkafiiliksiä, kun Muse soitti Olympiastadionilla. Itse halusin kuulla toisen lämppäribändin Mewin ja Maya halusi kuunnella hetken itse Musea. Mä petyin hiukan sillä kun Mew soitti vain pari biisiä kuului tuohon kallioille, olisin halunnut kuulla enemmän! Ens kerralla kun ne tulee Suomeen pitää ehdottomasti mennä ihan keikkapaikan sisälle asti kuuntelemaan ja fiilistelemään tätä rakkausbändiä. Mutta Musen soitto kyllä raikui kauas. Keikkakateus niitä kohtaan jotka olivat stadionin sisäpuolella oli valtava meillä molemmilla, vaikka mä en edes kuuntele Musea. Mutta koska maailmanluokan bändi, stadionkeikka, kesäyö ja Helsinki niin ah olisin halunnut olla stadionilla. Ilta oli silti erittäin onnistunut. Auringonlaskua oli ihana katsella kallioilta lämpimänä kesäiltana erittäin hyvän ystävän kanssa, jota en ollut kunnolla nähnyt pitkään aikaan. Kun me tuolta kallioilta lähdettiin, niin kierrettiin ihan kiva kävelylenkki vielä öisessä Helsingissä. Oli kaunista ja taianomaista.
Mut on viime päivinä vallannut tosi kumma tunne. Semmonen samanlainen, mikä mulla on aina uutena vuotena. Ihan kuin jokin vaihe mun elämässä olisi päättymässä ja sen seurauksena jotain uutta ja suurta alkamassa. Tuntuu kuin mä voisin aloittaa jotain ihan alusta, puhtaalta pöydältä. Mä en tiedä mistä tää tunne oikeen tulee tai mitä mä voisin alusta aloittaa, mutta se on silti kiva tunne. Semmonen vähän jännittävä ja arvaamaton. Ihan kuin mä odottaisin jotain, vaikka en odotakaan.
Vanhan loppu on uuden alku, mutta mikä vanha loppuu ja mikä uusi alkaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti