Syysöiden kauneutta.

Mä istun hämärässä mun sängyllä, soitan haikeita biisejä ukulelella ja hyräilen hiljaa. Salaa haaveilen häistä (koska katsoin äsken hääohjelmaa). Mietin tulevaisuutta. Miten avoinna kaikki onkaan. Mulla ei ole mitään aavistusta, mistä löydän itseni vuoden päästä. Tavallaan huippua, koska mä voin tehdä ihan mitä vaan. Mulle on kaikki mahdollista. Toisaalta myös aika pelottavaa, koska ei ole mitään tarkkaa suunnitelmaa, ei mitään selkeää polkua jota seurata. Mutta mun pitää kulkea omaa reittiäni, tehdä niin kuin musta tuntuu hyvältä ja tallata oma polkuni. Vain niin mä voin olla onnellinen. Silti mua vähän pelottaa tulevaisuus.

Ukulelen ääni rauhoittaa mun ajatuksia. Se kyllä tuo mieleen muistoja kesältä, kun me vain istuttiin Tuitun kanssa lähekkäin, soitettiin ja laulettiin. Ikävä, vaikka viikko sitten nähtiin ja viikon päästä nähdään. 

Tää on taas tämmönen öinen hetki, kun haluaisin lähteä kirkkaaseen syysyöhön kävelemään ystävän kanssa ja vain jubailla kaikesta. Ihmissuhteista, ajatuksista, menneestä, tulevasta, maailmasta ja sen kauneudesta.