Mieleeni leijuu kuvitelmia,
joissa sinä ja minä
istumme kesäyössä
kahdestaan.
Kysyt suoran kysymyksen
ja minä vastaan yhtä suorasti:
"Kyllä, mä rakastan edelleen."
Tulet lähemmäksi, ihan ihan lähelle.
Katsot mua suoraan silmiin.
Suutelet.
Ja mä antaudun sulle lopullisesti.
(Ihan niin kuin en olisi sitä jo tahtomattani tehnyt...)
Yritänkö turhaan kiistää itseltäni ne tunteet, ne ajatukset?
Vaikka salaa tiedänkin niiden olevan yhä olemassa.
Kyllä, mä rakastan edelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti