Tyhjennän hyllyjä ja kaappeja ja laatikoita. Lajittelen kaikki tavarat kolmeen pinoon: mukaan, kierrätykseen, roskiin. Mukaan tulevat ladon uusiin laatikoihin. Loput laitan erilaisiin jätesäkkeihin. Kaappien perältä tulee vastaan kaikkia vanhoja tavaroita, piirustuksia, muistoja lapsuudesta. Olen lueskellut vanhoja kirjeitä, joissa pohdittiin milloin keritään leikkiä se kiva uusi leikki loppuun, joka silloin kerran jäi kesken. ("Ps. Tulethan taas joskus leksulle, Havu. (Tulekkin.)") Pinoittain vanhoja kortteja, nuotteja, kirjoja, lehtiä. Mitä kaikkea mä oikeasti tarvitsen uudessa kodissa?
Mä olen sellainen hamsteri, joka säästää aina kaiken mahdollisen koska "ihan varmasti mä tulen tarvitsemaan näitä leipäpussinsulkijoita ja tätä kissakuvioista peltirasiaa sekä näitä vanhoja lähes kuivuneita tusseja vielä joskus". Ja paskat. Mutta musta tuntuu aina kauhean pahalta heittää pois asioita, oli sitten kyseessä kierrätys tai kaatopaikka. Entä jos mä oikeasti tarviin heti niitä leipäpussinsulkijoita, kun mä olen heittänyt ne pois?
Pakkaaminen on inhottavaa. Varsinkin kun pitäisi pakata kahdesta eri paikasta koko omaisuus ja miettiä, mitkä tavarat ovat sellaisia...
...joita en tarvitse nyt, mutta tarvitsen kahden viikon päästä.
...joita en tarvitse nyt, enkä myöskään kahden viikon päästä enkä seuraavan puolen vuoden aikana, mutta haluan ne silti uuteen kotiini.
...joita tarvitsen nyt, mutta en kahden viikon päästä enkä seuraavan puolen vuoden aikana, mutta haluan ne uuteen kotiini.
...joita tarvitsen nyt ja tarvitsen myös kahden viikon päästä ja jotka jaksan myös itse rinkassa kantaa toiseen kaupunkiin.
No, ehkä tästä hengissä selvitään, koska uusi elämä uudessa kaupungissa odottaa mua siellä kahden viikon päässä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti