Time's up.

  Kuulin eilen aamulla, että mun isosetä on kuollut. Surullista, mutta oli se periaatteessa odotettavissa. Olihan hän jo vanha. Nyt hänellä on varmaa parempi olla siellä jossain veljensä ja kahden siskonsa kanssa. Jotenkin hämmentävää, koska kävin eilen leffassa katsomassa elokuvan In Time, ja kuolema liittyy siihenkin aika vahvasti ja sitten kuulin ton isosedän pois menon.  

(Nyt ei kannata lukea eteenpäin, jos et halua tietää kyseisestä elokuvasta mitään.)

Eli tossa elokuvassahan on ideana, että jokainen elää kakskytviis vuotta ja sitten jokaisen käsivarressa oleva kello käynnistyy ja aikaa on jäljellä enää yksi vuosi. Aikaa käytetään maksuvälineenä, eli rikkaat voivat elää ikuisesti ja köyhät kuolee nuorina. Tää elokuva oli tosi hyvä mun mielestä ja se herätti monia erilaisia ajatuksia. Miettikääs, jos oikeasti jokainen pystyis näkemään toisessa käsivarressaan kellon, joka käy koko ajan taakse päin, sen jälkeen kun on täyttänyt kakskytviis. Aika vähenee ja vähenee ja sä itse tiedostat millon sä kuolet, ellet saa lisää aikaa. Tuntuu jotenkin pelottavalta. Sillon varmaan monet haluais mahdollisimman paljon aikaa itselleen. Mutta entä ne joilla on tuhansia vuosia elinaikaa? Silloinhan elämä varmaan kävisi tylsäksi, koska olisi loputtomasti aikaa tehdä kaikkea. Jos maailma toimis, kuin tuossa elokuvassa, mä haluaisin että mulla olis korkeintaan viikko kerrallaan aikaa. Haluaisin elää päivän kerrallaan, rikkoa rajoja, pitää hauskaa ja oikeasti nauttia elämästä. Ja kun lopulta en saisi enää aikaa lisää, mä kuolisin. En mä haluaisi olla täällä ikuisesti. Tästä elokuvasta ymmärsi, että jokaisen aika loppuu joskus. Jokaisen on joskus jatkettava täältä eteenpäin. So don't waste your time.

  Elokuvan jälkeen, mä istuin siinä leffateatterin penkillä ja näin sieluni silmin mun kuolleen isosetäni. Hänen toisessa käsivarressaan oli mustat, liikkumattomat numerot 0000:000:00:00:00 . His time's up.