Hän katsoi sinua silmiin. Ei pystynyt väistämään katsettasi, koska silmäsi ovat niin kauniit. Siniset. Tarkkaavaiset. Ja sinä katsoit häntä silmiin monesti, pitkään ja rauhassa. Se hämmensi häntä. Hän istui virelläsi, jutteli ja nauroi kanssasi. Hän kuunteli hiljaa sinun soittaessa kitaraa. Se teki häneen vaikutuksen, hän löysi sinusta uuden puolen. Hän valvoi vierelläsi. Katsoi kun nukuit rauhassa sikeässä unessa, eikä sinulla ollut aavistustakaan kuinka sinua tarkkailtiin. Alitajunnassa oli toiveita, nuo toiveet näkyivät hänen unissaan. Aamulla hän heräsi taas karuun todellisuuteen. Edessä oli mahdoton yhtälö, joka ei koskaan tulisi toteutumaan, ratkeamaan.
Ja se olit sinä.
Koko päivän hän on miettinyt asioita. Miettinyt sinua, miettinyt salaisuutta, miettinyt totuutta, kunnes julma tietoisuus iski vasten kasvoja. Julma tietoisuus tunteista, joita hänellä ei saisi olla. Ne on pakko tukahduttaa, ajatteli hän, vaikka samantien tiesikin sen olevan mahdotonta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti