sisko älä luovuta vielä me ollaan vihdoin oikeella tiellä matka on pitkä ja kivinen mutta älä pelkää mä otan sut vaikka reppuselkään ja puolet sun huolistasi kannan säkin tekisit mulle niin älä luovuta vielä älä anna uskoasi ihmisiin vielä tulee muutokset murheisiin
Tiedättekö mikä on ihan tajuttoman vapauttavaa? Se, että voi puhua ystävän kanssa ihan ihan kaikesta eikä mun tarvii selitellä, kuvailla, miettiä miten kertoisin jonkun asian, koska hän tietää täsmälleen miltä musta tuntuu. Mun ei ees tarvii yrittää selittää, koska hän tietää.
"Ja puolet sun huolistasi kannan, säkin tekisit mulle niin." Ja niin sä teetkin. Kiitos.
toisaalta mulla on nyt älyttömän hyvä fiilis. olen iloinen ja mulla on hyvä olla.
mutta toisaalta taas mua itkettää. itkettää hirveesti, mutta mä en vaan tiedä mistä se johtuu.
tää on kauheeta. yleensä mä rakastan vuoristoratoja, mutta tää mun oma sisäinen vuoristorata rupee olemaan jo aika kauheeta. toivottavasti se ei kestä enää kauaa.
Mä kävin aamulla kirpparilla. Löysin: topin (jossa on UTELIAS VILI!) puol toista euroo, neuletakin kaks euroo ja talvitakin KOLME euroo. En mennyt siis turhaan.
Mulla on nyt sellanen hämmentynyt fiilis. Oon ajatellu tosi paljon kaikkia asioita viimesen parin viikon aikana, ja ne hämmentää mua paljon. Mä oon miettinyt kaikkii menneitä ei-niin-kivoja-asioita. Entä jos asiat olis edelleen niin kun sillon? Entä jos mikään ei olis koskaan muuttunu? Millanen mä sillon olisin ja mitä mä tekisin? Olisiks mä ees tässä? Mun on jotenkin tosi vaikee päästää irti siitä kaikesta. Ehkä siks koska ne asiat on satuttanu mua aika paljon. Mut mä en silti ymmärrä miks mä mietin niitä, kun ne on jo menneet pois. Ne on jo kaukana ja nyt on melkeen kaikki hyvin.
Lisäks mä oon miettinyt paljon mun omaa arvomaailmaa ja maailmankuvaa. Mitkä kaikki asiat on oikeesti tärkeitä mulle ja mitä mä arvostan? Elänkö mä silleen että kunnioitan mun omia arvoja? Millanen on mun maailmankuva ja miten siitä on tullut sellanen? Miks mä katson maailmaa just tälleen kun mä katson? Oonko mä hyvä ihminen vai voisinko olla jollain tavalla parempi? Pitääkö mun olla hyvä ihminen? Mikä on hyvä ihminen? Miks mä oon tällanen kun mä oon ja miten musta on tullut tällanen? Musta tuntuu, että mä oon hukassa. Noi on suuria kysymyksiä, joihin mä en ole vielä löytänyt vastauksia. Mä etsin tietä takaisin oikealle polulle, jota pitkin osaan kulkea. Mut nyt mä oon eksyksissä.
Koulussa mulla on nyt kaks psykan kurssia. Tietoisuus ja motivaatio sekä persoonallisuus ja mielenterveys. Molemmat on ihan älyttömän mielenkiintosia. Ne on myös laittanut ajattelee sitä, millanen mieli meillä on, miks se on sellanen ja miks vaan meillä, ihmisillä, on tällanen tietoisuus. Se on jotenkin tosi käsittämätöntä. Mistä meidän mieli koostuu? Miten se toimii? Miks se joskus ei toimikaan ihan normaalisti? Toimiiko mun oma mieli normaalisti?
Nää kaikki asiat ja niiden ajatteleminen on laittanut mut henkisen sekasorron valtaan. Ulos päin mä voin näyttää ihan normaalilta ja iloselta, mut sisäisesti mä oon aika sekasin ja eksyksissä. Ehkä mä vaan leikin ilosta kaikki päivät, mut sitten kun oon yksin omien ajatusteni kanssa, mä alan miettii tätä kaikkee, mä hämmennyn ja mua ärsyttää kun mä en ymmärrä. Mä en ymmärrä miksi en osaa päästää irti menneistä. Mä en ymmärrä miksi oon hukassa oman arvomaailmani kanssa. Mä en ymmärrä miksi mun mieli on tällanen kun se on. Mä haluisin ihan kauheesti ymmärtää, mutta mä en vaan jotenkin osaa. Vielä.
toissa yönä istuin kaverin skoban kyydissä. taivaalla näkyi paljon tähtiä. siinä mä vaan istuin, viiletin vauhdilla, ja katselin ylös taivaalle. ne oli kauniita. ja ne kerto, että pian on syksy.
eka kouluviikko takana. huhhuh yllättävän rankkaa. joka päivä vikalla tunnilla mulla on alkanut ihan tajuton päänsärky. sattuuuuuuuuuu. ehkä pitäis mennä näöntarkastukseen. viime kerrasta onkin melkeen kolme vuotta.
tää viikko on ollut tähän mennessä aika kiva. vaikka koulussa on ollut semirankkaa, niin mulla on ekaa kertaa pitkiin aikoihin kunnolla sosiaalista elämäää! maanantaina koulun jälkeen kavereita, tiistaina koulun jälkeen kavereita, keskiviikkona koulun jälkeen kavereita, tänään illal kavereita, huomenna päivällä kavereita ja sunnuntaina päivällä kavereita.
mistä tää kaikki sosiaalinen elämä oikeen tuleee? ei sillä, että siinä olisi jotain pahaa. päinvastoin.
Onko teitä koskaan pelottanut, että joku ystävyys vaan kuolee pois?
Mua pelottaa tällä hetkellä valtavasti. Mä sanoin sille suoraan, että mulla tulee ikävä. Ja se sano saman mulle. Molemmat halusi pitää yhteyttä. Mutta silti mua jotenkin pelottaa hirveesti.
Entä jos mä haluan enemmän pitää yhteyttä kuin se?
Entä jos se ei enää haluaisikaan kuulla musta?
Tällä hetkellä musta tuntuu, että mä en voisi elää ilman tätä ihmistä. Se on mun tuki ja turva. Ja kaikkein hassuinta tässä asiassa on se, että mä olen tuntenut tämän ihmisen viikon.
Miten siitä viikossa tuli niin tärkeä?
Mua ihan oikeasti pelottaa, että yhteydenpito vaan JÄÄ. Ja että se ei enää olisikaan mun elämässä. Pelkään, että se menee pois. Vaan katoaa, eikä ikinä enää tuu takas.
