tänään ahdisti paljon. ja ahdistaa vieläkin.
huomenna on enkun uusintakoe ja mua ahdistaa se, että mä olen tehnyt vitusti duunia sen eteen eikä ne sanat vieläkään vaan jää mun päähän. mä olen kirjoittanut, värittänyt, piirtänyt, alleviivannut, huutomerkittänyt, lukenut ääneen, keksinyt muistisääntöjä ja loruja ja rallatuksia, miettinyt lauseyhteyksiä ja silti ei ei ei ei ei niin ei. lievästi sanottuna turhauttaa. ehkä mun on vaan todettava, ettei oo mun aine, ja mentävä uudestaan erityisopettajan luokse.
mutta onneksi tänään tipahti postiluukusta kaunis kortti hong kongista. se piristi, varsinkin se teksti, mikä siihen oli kirjoitettu. 17-vuotias muusikko poika ja paljon samanlaisia ajatuksia kuin mulla. ja kortin alareunaan oli hätäisesti lyijykynällä raapustettu osoite. pitäisiköhän lähettää hänelle kortti...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti