29. elokuuta 2013

Hassuja ajatuksia.


Huonosti nukuttuja öitä. Opiskelun täyteisiä päiviä. Kauniita aamuja. Tähtitaivaisia iltoja. Tuittu tulee huomenna ja opiskelu jää taas viikonlopuksi. Mutta ehkä se ei haittaa, onhan vielä joitain viikkoja aikaa.

Ajatukset liitää viulun sävelten tahdissa. Alkusyksy on ihanaa, koska kaikki on niin kaunista. Pienet jutut ilostuttaa ja vaikka olen vähän väsy, maailma näyttää silti hienolta. Nyt vain yritän parhaani mukaan vältellä paineita, niin kaikki menee hyvin.

23. elokuuta 2013

Syysöiden kauneutta.

Mä istun hämärässä mun sängyllä, soitan haikeita biisejä ukulelella ja hyräilen hiljaa. Salaa haaveilen häistä (koska katsoin äsken hääohjelmaa). Mietin tulevaisuutta. Miten avoinna kaikki onkaan. Mulla ei ole mitään aavistusta, mistä löydän itseni vuoden päästä. Tavallaan huippua, koska mä voin tehdä ihan mitä vaan. Mulle on kaikki mahdollista. Toisaalta myös aika pelottavaa, koska ei ole mitään tarkkaa suunnitelmaa, ei mitään selkeää polkua jota seurata. Mutta mun pitää kulkea omaa reittiäni, tehdä niin kuin musta tuntuu hyvältä ja tallata oma polkuni. Vain niin mä voin olla onnellinen. Silti mua vähän pelottaa tulevaisuus.

Ukulelen ääni rauhoittaa mun ajatuksia. Se kyllä tuo mieleen muistoja kesältä, kun me vain istuttiin Tuitun kanssa lähekkäin, soitettiin ja laulettiin. Ikävä, vaikka viikko sitten nähtiin ja viikon päästä nähdään. 

Tää on taas tämmönen öinen hetki, kun haluaisin lähteä kirkkaaseen syysyöhön kävelemään ystävän kanssa ja vain jubailla kaikesta. Ihmissuhteista, ajatuksista, menneestä, tulevasta, maailmasta ja sen kauneudesta. 

20. elokuuta 2013

You're the one that I wanted to find.

Coldplay - Green eyes

Taas löytyi biisi, jonka sanat ovat täydellinen kuvaus mun ajatuksista yhtä ihmistä kohtaan ja tuon kappaleen nimikin osuu nappiin. Hämmentävää. Voi miten paljon mua hymyilyttää, kun mietin viimeisen lomaviikon torstaita ja viime lauantaita. Silloin meillä oli hirmuisen hauskaa yhdessä Vihreäsilmäisen kanssa. Olen onnellinen, että me ollaan niin hyvissä väleissä ja se vuoden takainen hirveä tunnesotku tuntuu olevan ihan oikeasti oikeasti kaukana menneisyydessä pysyvästi.


Because I came here with a load
And it feels so much lighter
Since I met you
And honey you should know
That I could never go on without you


Honey you are the rock
Upon which I stand


Elämä on tosi hymyilyttävää. 

19. elokuuta 2013

Mulle sun laulu on kauneinta.

Pariisin Kevät - Odotus

Fanitytötyttää niin valtavasti koska juuri ennakkotilasin Pariisin Kevään uuden levyn! Lisäksi siskon kanssa varattiin lennot etelän auringon alle jouluksi. Jei.

Mun ajatuksen ovat pyörineet paljon tänä iltana. Viikonlopun syysyössä käydyt syvälliset keskustelut seksuaalisistasuuntautumisista ovat mietityttäneet paljon, koska nyt mä tiedän varmaksi että myös hän voi ihastua minuun, niin kuin minäkin voin häneen. Toisaalta ajatus seurustelusta tuntuu kauhean luontevalta ja hyvältä, mutta toisaalta en koe että olisin ihastunut. En ainakaan kovin. Onneksi mun ei tarvitse selvittää tätä juttua tai mun omia fiiliksiä juuri nyt, sillä mä tiedän ettei tämä tyttönen ole mihinkään katoamassa mun elämästä. Mulla ei ole mitään kiirettä, haluan rauhassa katsoa mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Mua ei ahdista, jutut mietityttää vain.


18. elokuuta 2013

Rakkaudellista oleilua.

Mun elämään kuuluu melkein pelkkää kirettä. Opiskelua, opiskelua, opiskelua, liian vähän unta, opiskelua. Soittokuviot alkaa ensi viikolla, se on hauskaa.

Tää viikonloppu on kyllä ollut onneksi kaikkea muuta, kuin opiskelua. Nimittäin perjantaina tuli Tuittu! Lauantaina lähti hiuksia toiselta puolelta päätä, sitten flashmob ja puhelu Vihreäsilmäiseltä: "Moi! Joksä oot täällä?" "Heii sä oletkin tullut! Mä oon matkalla sinne!" "Okei jee, soita kun oot täällä niin mä paikannan sut!" Koko loppupäivän olin sateisessa puistossa hengailemassa mahtavien ihmisten kanssa! Enimmäkseen olin Vihreäsilmäisen ja Tuitun sekä muutaman muun viime kesän ihanuuden kanssa. Aina välillä kävin moikkailemassa myös tämän kesän kivoja, mutta sitten taas ajauduin Vihreäsilmäisen seuraan. Hihi. Oli niin kivaa nähdä myös kahta parin kesän takaista ihmistä ja vaihtaa kuulumisia piiiiiiiitkästä aikaa. Oi ihanuutta ja parhautta oli koko päivä! Illalla ennen kuin Vihreäsilmäinen lähti, hän sanoi mulle: "Liftaa joskus mun luo niin nähään taas!" Jee.

Tuittu lähti tänään ja nyt on tosi tyhjää, koska ei ole ketään, jonka mahalle voisin laittaa pääni jota särkee. Mutta ah kuinka kivaa olikaan, kuinka monta kivaa ihmistä olikaan, kuinka kivoja keskusteluja ja kuulumisten vaihtoja olikaan. Rakastan.

Huomenna paluu karuun todellisuuteen ja täysipainoisen opiskelun pariin. Ihan tyhmää.

13. elokuuta 2013

Tästä se lähtee.


Eka kokonainen ja kunnollinen koulupäivä takana. Kyllä työmäärästä huomaa, että abivuosi on alkanut.

11. elokuuta 2013

Lopun alkua, alun loppua.



Kesäloma loppuu tänään. Noin kahden tunnin ja viidentoista minuutin päästä. Ihan hassua, tääkin loma meni hurjan nopeasti. Ennen kesälomaa on aina suuria suunnitelmia ja mietteitä, mitä kaikkea aikoo lomalla sitten tehdä kun on aikaa. Ja aina joka kesäloman lopussa miettii: "Mitä kaikkea mä olen tehnyt tänä kesänä? Olenko tehnyt puoliakaan niistä asioista, mitä mun piti tehdä?". 

Mä en ole tehnyt kaikkea sitä, mitä olin suunnitellut tai mistä olin haaveillut koko pitkän talven. Mä en ole skeitannut tai pelannut jalkapalloa. En ole nukkunut yötä ulkona tai valvonut aamuun asti. En ole opiskellut puistoissa enkä kavereiden kanssa ylppäreihin. En ole soittanut niin paljoa viulua kuin olisi tehnyt mieli. En ole liftannut enkä juossut sateessa huutaen onnesta. En ole käynyt edes yöuinnilla.

Mutta mä olen silti tehnyt paljon asioita ja pitänyt hurjan hauskaa. Mä olen ollut töissä ja opiskellut. Mä olen leireillyt, oppinut soittamaan ukulelea ja neulonut villasukat. Mun päähäni on kiinnitetty rastat ja mä olen viettänyt mahtavia hetkiä ihanien ihmisten kanssa. Olen juhlinut, eronnut kirkosta, rentoutunut ja seikkaillut. Olen pohtinut omaa itseäni ja ajatusmaailmaani ja suunnitellut hirveästi tulevaisuutta. Mä olen käynyt läpi ihan järettömän tunneskaalan, mutta ehkä eniten olen ollut onnellinen. Mulla on ollut hieno kesä.

Tänään tuulen mukana lenteli keltaisia lehtiä, pihlajissa näin punaisia marjoja ja enää vain yksi ruusu kukki yhdessä ruusupensaassa. (Pari päivää sitten niitä oli vielä kaksi.) Sekin näytti kauhean nuupahtaneelta. Kohta kesäkin loppuu ja sitten on syksy. Hihi.

ps. Nuo alimmassa kuvassa olevat kengät löytyivät tänään talonyhtiön kierrätyshyllyltä. Aaah ne on täydelliset !
 

9. elokuuta 2013

Until Monday morning feels another life.

Olen kotiutunut. Oli oikein kiva työreissu. Menetin baarineitsyyteni, kun kävin äidin serkun kanssa yhtenä iltana baarissa katsomassa yhtä bändiä. Yllätyin kyllä positiivisesti, yllättävän hyvää musiikkia. Ja muutenkin oli hauska ilta.

Sitten eilen tapasin Vihreäsilmäisen ja oi kuinka kivaa olikaan. Me istuskeltiin ja jubattiin ja käveltiin ympäriinsä. Hän näytti mulle kotikaupunkiaan, koska en ollut siellä koskaan aiemmin käynyt. Törmäsimme hänen tyttöystäväänsä ja sitten hengailtiin loppuilta yhdessä. Kieltämättä olin vähän pettynyt koska sen saanut olla koko iltaa Vihreäsilmäisen kanssa kahden ja koska en tunne hänen tyttöystäväänsä oli aluksi vähän sellainen kolmaspyörä -olo, mutta kyllä se tunnelma pikkuhiljaa siitä rentoutui. Käytiin katsomassa muutamia taiteellisia esityksiä, koska taiteiden yö, ja lopuksi mentiin syömään herkullisia falafel-pitaleipiä. Mä olen vain niin iloinen ja onnellinen siitä, että mä tiedän voivani lähettää Vihreäsilmäiselle aina viestiä "nähdäänkö?" kun liikun siellä suunnalla. Ja jotenkin, meidän välillä ei jäätänyt ollenkaan kun oltiin kahden jei!

Kun viime yönä hyppäsin pois bussista, kuulokkeista kantautui Coldplayn 'Every Teardrop Is A Waterfall' ja mä olisin vain voinut rynnätä juoksuun kesäyön syliin, koska mulla oli niin hyvä olo. Mulla oli tajuttoman hyvä olla, olin onnellinen ja olen edelleen. Elämä on huikeaa!



3. elokuuta 2013

I never thought you'd mean the world.

Mä oon lueskellut viime päivinä horoskooppeja ja juttuja luonnonuskonnoista (taas) ja muita "huuhaa" -juttuja. Ihan meinaan pakahtua tästä mielenkiinnosta.

Kun olin Tuitulla, hän ennusti mulle korteista. Hän kertoi, että kolme asiaa pitäisi lähitulevaisuudessa tapahtua. Ensi viikon aikana tapahtuu niistä varmasti kaksi. Uskonko, että korteista pystyy oikeasti ennustamaan vai onko kyseessä vain pirun hyvän sattuma? Mä en ihan tiedä, aika jännää olisi jos ennustaminen ois oikeasti syynä noihin tuleviin tapahtumiin. 

Huomenna illal hyppään bussiin ja suuntaan kohti tämän kesäloman viimeistä seikkailua. Tosin kyseessä on työkeikka, mutta koska kaikki illat ovat vapaina, niin eihän sitä koskaan voi tietää, mitä keksinkään tehdä vieraassa kaupungissa. Yhtenä iltana olisi suunnitelmissa tavata Vihreäsilmäinen. Toivottavasti tämä suunnitelma onnistuu. Se ei ole vielä ihan satavarmaa parin liikkuvan palasen takia, mutta ajatuskin siitä, että nähtäisiin pitkästä aikaa, saa mut hykertelemään onnesta.

Mun mielen sopukoissa pyörii vekkuli idean poikanen yhtä tarinaa varten. Jospa saisin pitkästä aikaa kirjoitettua vähän pidemmänkin tekstin. Mutta vielä jonkin aikaa tuo idea saa kypsyä ja kehittyä mun mielessä hihi.