Heidän oli muistettava kaatua pulkillaan tarpeeksi ajoissa.

Olin muutamia päiviä ja öitä maalla. Poimin omenia ja opin laittamaan ruokaa. Kuulin tarinoita muutamien vuosikymmenten takaa. Yhdessä tarinassa pikkuiset pojat laskivat talvella pulkillaan jyrkkää rinnettä alas. Heidän oli muistettava kaatua tarpeeksi ajoissa hankeen, etteivät pulkat liukuisi autotielle. Yksi noista tarinan pojista on mun isäni. Olen iloinen, että hän joka kerta muisti kaatua ajoissa pulkallaan, muuten maailman parasta isää ei ehkä olisi. Eikä varmaan olisi muakaan. Näin tänään, kuinka hän liikuttui noita tarinoita kertoessaan. Koskaan aiemmin en ole sitä nähnyt.

Tänään mua haastateltiin, koska hain mukaan yhteen ryhmään. Haastattelu tuntui menevän ihan hyvin ja ensi viikolla jo pitäisi tulla tieto, pääsenkö mukaan vaiko en. Toivon toivon toivon niin paljon, että pääsen. Jännittää. Vihreäsilmäinen on mukana tekemässä päätöstä, ketä kaikkia uusia he ottavat mukaan tänä vuonna. Jos en pääse, salaa tuntuu siltä, että olisin jotenkin epäonnistunut hänen silmissään. Vaikka mä kuinka tiedänkin, ettei asia ole niin.

Kuu on nyt melkein täysi. Se ihastuttaa mua ja saa mussa aikaan todella pohdiskelevan ja inspiroivan tunteen. Tiedän, että siskoani täysi kuu vain pelottaa ja hieman ahdistaa. Hassua, miten eri tavalla niin läheiset ihmiset voivat kokea niin yksinkertaisen asian.