Keväällä se valo.

Asioita, jotka kertovat keväästä:

• Kun lähtee lenkille seitsemän jälkeen ja koko lenkin ajan on valoisaa.
• Kun ala-asteikäiset pojat pelaavat sählyä tyhjällä autotiellä.
• Kun vielä mutaisen futiskentän laidoille kerääntyy nuoria istuskelemaan ja nauttimaan valoisasta kevätillasta.
• Kun sorsat parittelevat ojassa. 

Tänään mä olen ollut niin onnellinen, että olen itkenyt siitä onnen tunteesta. Olen ollut ihan pakahtua, koska musta on tuntunut niin hyvältä. Viimeinen seitsemästä vapaaehtoistyöviikonlopusta on ohi. Tavallaan haikeaa, että ne on nyt ohitse, mutta en mä siksi itkenyt, vaan sen takia että ne tapahtuivat. Mä oon niin iloinen että sain olla jokaisena noina viikonloppuina mukana ja sain tavata monia huikeita ihmisiä, joiden kanssa mulla klikkasi aivan heti tosi hyvin. Vaikka mä en välttämättä enää koskaan tapaa noita mahtavia tyyppejä ja se on musta tietysti aika ikävää, silti mä olen onnellinen siitä että mä olen saanut tavata heidät ja viettää heidän kanssaan aikaa. Huikeaa. Onnellisuutta ja hymyjä.

 

Oi miksi miksi? Kun ei vain voi onnistuu.

Viime perjantaina kun astuin viimeisen kerran koulun suuresta salista ulos, käsi krampissa ja kaikki eväät syömättä, mä annoin vihdoin kevään muuttaa itseeni. Tunsin sen päivän itteni onnelliseksi ja vapaaksi koska kesäloma ja aurinko ja kevät ja oi ihanuutta!

Koko viikonlopun yritin rentoutua, mutta ajauduin spekuloimaan inhottavasti viime viikkoisia kokeita. Turhauduin ja ahdistuin. Yritin koko ajan vain sanoa ittelleni: "Älä mieti niitä. Ne on jo ohi, et voi enää mitään. Älä nyt mieti niitä ja aiheuta itsellesi turhaa pahaa oloa." Kaikesta huolimatta ei onnistunut.

Tänään sain jo tuloksia. Ilon kiljahduksia ja ihmetystä onnistumisesta. Mutta sitten sain kuulla epäonnistumisen. Täydellisen alisuorituksen vain siksi koska huono tuuri ja väärät kysymykset. Suoraan sanottuna vituttaa aivan törkeästi. Mä tiiän, etten voi asialle enää mitää ja kai se on pääasia että meni läpi, mutta vituttaa silti. Vittu.

Mussa on sekaisin miinus ja plussa.

 

Nyt tarvitsisin halauksen. Miksi kaikki vain menee pieleen?

 

Näinhän täällä käy.

Näin kuinka mies maalasi ikkunan pieliä ikkunan takana kukikkaissa shortseissa. Näin myös kuinka lähes täysi kuutamo oli sumuverhon takana ja kuinka pariskunta käveli kumarassa perätysten vastatuuleen.

Ja samaan aikaan Eput lauloivat korviini: Siis älä siitä huoli, näinhän täällä käy. Aurinkokin paistaa, vaikkei sitä näy. Tuuli ajan mittaan pilvet valjastaa, ikuisuuteen karkaavat tähdet paljastaa.

En siis huoli, kyllä se kevät sieltä vielä palaa. 

Kuuletteko tekin jo kevään?

Ja tässä Ronja nyt oli, hän oli syöksynyt päätäpahkaa kevääseen. Kaikkialla hänen ympärillään oli niin ihanaa, se täytti hänet kokonaan ja hän huusi kuin lintu korkeasti ja kimeästi, kunnes hänen täytyi selittää Birkille. - Minun oli huudettava keväthuuto, muuten halkean. Kuuntele! Kuulet kai kevään!

- Ronja Ryövärintytär

Vaihdoin tänään kaksinkertaiset lapaset yksinkertaisiin. Kevät on täällä juhuu!

Unelmointia elämästä, elämöintiä unelmasta.

Jatkuva sisällä istuminen alkaa puuduttaa jo kamalasti. Oon sulkenut kaiken muun elämän kodin ulkopuolelle ja seurana mulla on vain bilsan kirjat ja muistiinpanot, sekä muutama muu oppikirja. Mitäs muuta sitä seuraksi tarvitsisikaan?

Mun mieleen on viime päivinä hiipinyt yksi asia, josta unelmoin kauan sitten. Luulin, että se olisi jo hiipunut lopullisesti pois, mutta siellä mielen perukoilla se on nyt nostellut varovaisesti päätään ja kuiskaillut: "Hei huhuu, täällä minä olen edelleen!" Vähän hämmentää, koska yhteishaku ja kaikki on nyt. No kyllä mä tiedän minne mä tänä keväänä haen ja toivon tosiaan että pääsen kouluun, mutta jos tuleekin välivuosi, niin ehkä sitten pitää vähän pohtia uudestaan tätä herännyttä unelmaa...

Nyt kuitenkin odotan kaikkein eniten sitä elämää, joka odottaa mua kahden viikon päässä. Silloin mä heitän koulukirjat hetkeksi nurkkaan ja juoksen.

Matkaan jos lähtee, niin matkalla haavoittuu.

Juttuja, joita pyöri eilen mielessäni junassa istuessani:

- En haluaisi asua omakotitalossa, joka on aivan junaradan vieressä.

- Rastatrastatrastat ja niiden takutus!

- Väsyttää aivan liikaa, enkä jaksa opiskella vaikka nyt olisi aivan mainiota aikaa. Mutta en silti tee sitä höhpöh.

- Junasta loppui virrat.... nyt se seisoo keskellä peltoja. Argh mä tahdon kotiin. :( Onneksi on karkkia.

- Tampereen kadut oli niin ihania pitkästä aikaa ja oi ihanaihana Kahvilla!

- Vaikka viikonloppu oli hauska ja muikea ja jee, niin silti nyt on ikävä olo. Ikävä erinäisiä tyyppejä. On sellainen olo, että haluaisin käpertyä jonkun lämpimän ja suloisen otuksen syliin ja olla siinä rauhassa ja hiljaa. Mä kuulisin kuinka pieni sydän sykkisi verkkaisesti rintalastan alla ja tuntisin tutun ja turvallisen tuoksun. Mun ei tarvitsisi pelätä, että tuo otus menisi pois, vaan mä tietäisin että hän pysyisi siinä. Tuollaisen hetken mä nyt tarvitsisin.

- Juna lähti nytkähdellen liikkeelle! Pääsen sittenkin kotiin!

- Leima ranteessa on ollut siinä tasan vuoden ja päivän. Oi kuinka paljon siitä tykkäänkään.

- Juha Tapio - Kanssasi sun <3