Tänään näin kuinka rakennustyömaalla miehet kiinnittivät talon seinää paikoilleen. Ja samassa jäniksenpoika juoksi ja katosi rakennuskontin alle. Se oli varmaan eksynyt äidistään.
Mä käyn mielessäni läpi keskusteluja, joita ei koskaan tulla käymään.
Mä elän mielessäni läpi hetkiä, joita ei koskaan tule tapahtumaan.
Ja musta tuntuu, kuin olisin rakastunut. Hymy nouseen väkisin suupieliin ja mahan pohjassa kutittelee, kun ajattelen. Mutta kehen olisin rakastunut? Kun sinä, hän ja se kolmaskin olitte elämässäni kukin vuorollaan vain yhden viikonlopun verran, ennen kuin lähditte ja ennen kuin minä lähdin. Eikä me ehkä koskaan enää kuljeta toisiamme vastaan.
Ehkä mä olen rakastunut tähän kevääseen ja sen tuomaan keveyden ja vapauden tunteeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti