Luulen, että hän pakoaan suunnitellessaan käytti hyväkseen muuttolintujen vaellusta.

Mä seison siinä samassa ringissä seitsemän muun ihmisen kanssa. Mä olen hiljaa, mutta hymyilen.

Mä katson oikealle; kaksi ystävääni keskustelevat keskenään.

Mä katson suoraan eteenpäin; kaksi ystävääni keskustelevat keskenään.

Mä katson vasemmalle; kolme ystävääni keskustelevat keskenään.

Mä katson jalkoihini, enkä tunne kuuluvani sinne. En tunne kuuluvani siihen porukkaan. Mä yritän pitää sen hymyn väkisin mun kasvoilla, mutta vesi alkaa nousta silmiin. Miksi mä en kuulu tänne enää?

Tuossa hetkessä mun sisällä oli kamalin tunne pitkään aikaan. Nuo ihmiset, jotka olen tuntenut kohta kolme vuotta, joita mä olen pitänyt sen ajan mun ystävinä, olivat mun ympärillä, mutta musta tuntui kuin olisin ollut siinä yksin. Kuin olisin ollut vain mitätön varjo, johon kukaan ei kiinnitä huomiota. Tää ei ollut ensimmäinen kerta, kun mulle tulee tuossa porukassa tällainen olo. Se on tullut viimeisen vuoden aikana aika usein. Ja aina kun tää tunne tulee mä muistan ala-asteen ja sen kun musta tuntui tältä joka ainoa päivä koulussa kuudennella luokalla.

 

Nyt on hyvin yksinäistä ja mä haluan kovemmin kuin koskaan muuttaa pois tästä kaupungista.