Mun elämä on viime viikon aikana alkanut heittämään sellaisia kärrynpyöriä, että huhhuh. Kaikki tulee muuttumaan, koko elämä kääntyy ylösalaisin, eikä mikään säily ennallaan. Pääsin nimittäin korkeakouluun. Alan opiskelemaan sitä, mitä eniten haluan ja siellä, minne eniten halusin. Muutan pois kotikaupungistani. Luokseni uuteen kotiin muuttaa kaverikseni pikkuinen kisupoju. Oikea opiskelijaelämä alkaa ensi syyskuussa.
Hui. Apua. Jännää. Huikeaa. Mahtavaa. Ihanaa!
En oikein vieläkään ymmärrä tätä kaikkea, mitä tässä tulee tapahtumaan. Huhhuh. Sanoin on tosi vaikeaa kuvailla miltä musta tuntuu, kuinka onnelliselta musta tuntuu. Tätä kaikkea mä ole halunnut pitkään, enkä tosiaan uskonut että tää kaikki tapahtuisi näin pian. En melkein malta odottaa vaikka jännittää ja ehkä pelottaakin hieman.
Tänä viikonloppuna olin pitkästä aikaa vapaaehtoistöissä ja voi kuinka oli kivaa! Taas ne samat kivat ihmiset jotka oli keväälläkin ja heidän joukossaan Vihreäsilmäinen. Me ei oltu nähty huhtikuun jälkeen ja nyt oli paljon juteltavaa. Kun hommat oli hoidettu, me pelattiin kahdestaan jalkapalloa ja me katsottiin kahdestaan jalkapalloa. Muita se ei kiinnostanut, mutta meillä oli hurjan hauskaa! Yö venyi myöhään ja lopulta nukahdettiin yhdessä sohvalle.
Mutta vaikka me juteltiin paljon ja meillä oli todella kivaa keskenämme, silti nyt on hieman ristiriitainen olo, sillä en halannut häntä tänään samalla tavalla kuin ennen. Odotin sitä koko viikonlopun ja sitten se ei ollutkaan samanlaista kuin aiemmin. Miksi?
Hieman itkettää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti