ennen se oli vain ajatus.

kiistelemistä.

riitelemistä.

hän sanoi ettei se tee mulle hyvää.

no jos hän kerran tietää sen, miksi hän ei tee mitään?

itse en enää ees jaksa yrittää.

kotiasiat solmussa, joka ei tule koskaan aukeamaan.

miksi mun perhe on hajonnut?

ehkä mä ansaitsen sen...

we<3i

aina ennen se oli vain ajatus.

pieni ja sievä.

mutta tänään oikeasti saksien terä viilsi ihollani.

ei lujaa. ehkä siihen ei tule edes oikeaa jälkeä.

mutta ehkä jätän taas syömisen hetkeksi......

tänään eikä huomenna.

we<3it

tänään pakkanen vaihtui sateeseen.
lunta, räntää, vettä, räntää, vettä.

tänään oli aika tyhmä päivä.
kävin treeneissä palauttamassa pelipaidat. höh.
pelaajat mulkoili, mutta oli hauskaa nähdä valmentajaa.
hän on hieno ihminen.
juteltiin, naurettii, kiiteltiin vuorotellen menneistä.
heippa, halaus, ei nähdä varmaan enää ikinä. höh.
(salaa itkin pari kyyneltä.)

tänään haluaisin jutelle yhdelle.
mutta jotenkin kynnys meidän välillä on kasvanut liian korkeaksi. vaikeaa.
tätä mä kesällä pelkäsin. ja näinhän tässä lopulta kävi.
taas kerran.

tänään mukissa parasta minttuteetä.
niitä minttuja kasvoi kesällä.
poimin ne ihan itse.

mitäköhän vielä keksisin tästä päivästä?
jaa-a. mulla on hassu olo. ei oo iloinen. ei oo surullinen.
ehkä jotain siltä väliltä. ehkä ei sitäkään.
ehkä mulla ei oo minkäänlaista oloa. onko sellanen olotila ees mahdollinen?

lisäys noin puoli tuntia myöhemmin:
se yksi tuli puhumaan mulle! ehkä tää ei ollutkaan ihan turha päivä. hymy.

juoksin hymy huulilla ja hengitys höyryten.

we<3it

    Kolmen tunnin orkesteriharkkojen jälkeen näin kolme tuntia kaveria ja sitten repäisin. Eli vedin lenkkikamat niskaan ja lähdin juoksemaan tuonne ihanan raikkaaseen pikkupakkaseen. Oli tajuttoman hyvä fiilis juosta tuolla ulkosalla, missä ilma on täynnä alkavan talven tuoksua. Noin tunnin lenkin jälkeen pienet lihaskunnot ja venyttelyt, sitten lämpöisä suihku ja rennot vaatteet. Ah ja villasukat. Nyt mulla on tosi hyvä ja rauhallinen olo. Ehkäpä voisin katsoa nyt jonkin hyvän leffan. Tänään taidan olla onnellinen. Hymy hymy.

maha-mahtavaa.

    Tänään on ollut aika moniulotteinen ja ehkä siksi varsin veikeä päivä. Näin yöllä ihmeellistä unta. Siinä oli paljon kouluihmisiä. Sitten siellä oli yksi toinen. Mä hengasin sen kanssa koko ajan ja no, meillä oli jotain säätöä. Oikeesti ollaan vaan hyviä kavereita, siksi olin aika hämmentynyt herätessäni. En oo ikinä kelannu, että meidän välille vois koskaan tulla mitään muuta kuin ystävyyttä. Mutta onneks se oli vain uni. Se siitä. Oli kyllä vähän ahdistavaa nähdä tätä ihmistä tänään. Täytyy kyllä vielä myöntää, että pidin jollain tavalla siitä unesta....

     Aamulla heräsin kuuden jälkeen automaattisesti. (???) Ja ulkona oli valkoinen maa! AAAaaaAAAAaaAAA luntaaa! Lumi on kivaa. Tuli jouluinen fiilinki kouluun mennessä. Joulukin on kivaa, mutta ei sitä silti pitäis ailkaa mainostamaan lokakuussa. Se on perseestä se kaupallisuus se.

    Koulu meni siinä sillai tällai. Oli ihan hauskaa. Hymyjä, naurua ja perjantaihysteriaa ehkäpä. Äskön oli orkesteri harjotukset. Ne meni hyvin ja oli hauskaa hauskaa. Tykkään soittamisesta vaan niin älyttömästi. Mutta silti musta tuntuu, etten oo vielä heti lukion jälkeen valmis hakemaan sibisakatemiaan. En taidoiltani, enkä varmaan henkisestikään. Musta tuntuu, että tarviisiin pari vuotta sellasta aikaa, että voisin selvittää päätä ja valmistautuu henkisesti ja hioo soittotaitoja. Ja kaikkein mieluiten, tää kaikki tapahtus kaukana poissa kotikaupungista. Saisin rakentaa oman elämän rauhassa muualla, ennen kuin hakisin kouluun, joka veis mut lähemmäs unelmaani. 
     Mä keksin joskus viikko sitten yhden vaihtoehdon, mitä voisin tehdä lukion jälkeen. Voisin opiskella itteni soitinrakentajaksi! Se olisi niin siistiä. Voisin itse rakentaa omat soittimeni ja tehdä sitä myös joskus sitten työkseni. Lisäksi saisin perehtyä mun soittimeen ihan läpensä. Mistä se ääni loppujen lopuks tulee, mikä kaikki vaikuttaa siihen ääneen ymsyms. Ja sen pari kolme vuotta, mitä se koulutus kestää, voisin treenaa tota soittamistakin ihan urakalla. 
Mutta toisaalta, onhan mulla vielä aikaa miettiä, miten saan pääni tyhjennettyä lukion jälkeen ja missä rakennan sitten sen oman elämän.

        Muhun on iskenyt vaihteeksi piirustus vimma. Yllä oleva kuva syntyi viime yönä. Piirtäessä en katsonut mallia, vaan ihan ulkomuistista. Mittasuhteet semisti heittää, no joo joskus paremmin sitten. Ja löysin kynäpurkista yhden PEHMEÄN lyijykynän. Ahhh sillä piirtäminen oli rakkautta. 

Mä en tykkää, kun vanhojen postausten kuvat on pieniä. Nyt kun ulkoasu on erilainen, ne ei sovi. Mut ei voi mitään. 

Tässä taas pitkä sepustus tajunnan virtaaaaaaaaaaaaa. Heippa.

honestly I tried to avoid it.

    Lintsasin elämäni ensimmäistä kertaa koulusta. Kolme kokonaista oppituntia. Koska elämä vaan tuntu liian vaikeelta tänään. Liian hankalaa, liian monimutkasta, liian nopeaa. Tulin siis kotiin nukkumaan. Nukuin hieman, ja se vähäinenkin oli liian rauhatonta auttaakseen. Ehkä nukun kohta lisää, ehkä en. Mä vaan toivoisin, että voisin nukahtaa sikeään uneen ja nukkua tän päivän yli. Ja sitten kun mä heräisin, huomaisin, että olisi kaunis ja aurinkoisen kirpeä lokakuun 23. päivän aamu. Ja se aamu, olis parempi kuin edellinen.

Kuunnelkaa, ja löytäkää se toivon kipinä takasin. Mäkin yritän. 

Onko musta siihen? Nyt ei tunnut, että olis.

   Oliko mulla hauska viikonloppu? Vastaus: Oli! Musta oli tooosi kivaa nähdä sitä tyttöä pitkästä aikaa ja meillä oli hauskaa. Hänen perheensä oli tosi mukava, viihdyin hyvin. Mutta pitivätkö he musta? Olinko sellainen kuin he odottivat? He olivat minulle ystävällisiä loppuun asti, mutta jos he eivät siltikään pitäneet musta. 

Miksi mä mietin tällaista? Ihan tyhmää, ehkä pilaan tällä vaan oman fiilikseni.

   Huomenna olisi konsertti. Shit. Yleensä musta konsertiti on ihan jees. Siellä saa aina itse huomata ja näyttää muille, miten on mennyt eteen päin. Mutta nyt mua suoraan sanottuna hirvittää huominen. Oon viimesen neljän päivän aikana soittanu mun kappaleet ehkä huonoiten moneen moneen kuukauteen. Ja huomenna pitäisi sitten soittaa ison yleisön edessä soolona. A-P-U-A.

nostalgian multihuipentuma.

   mun syysloma on ollut vain yhtä soittoa taas. kuudet treenit neljään päivään on ihan hyvä saavutus + kotona omat harjottelut päälle. huomenna mä hyppään junaan ja hurautan landelle yhden ihanaisen naisen luokse. nyt voisin vihdoin sanoa: "TJ 1 YÖ !" huisin jännää. oon oottanut tätä niin pitkään. jeejee! 

   tähän loppuun mun on vielä pakko jakaa alla oleva video. oi tätä nostalgian tulvaa! kun oli pieni äiti lainasi mulle aina kirjastosta tota videota. siitä (ja tietty muumeista) koostuu mun lapsuus. ahh rakkaus.

ehkä liikaa?

we<3it

oi ei miksi vain katselen tällaisia kuvia?
tahallaan tavallaan kidutan itseäni ajatuksilla.
mietin, mietin.
ajattelen, ajattelen.
ja mietin ja ajattelen vielä vähän lisää.
ehkä liikaa.
ehkä en tarpeeksi.
yritän avata solmua.
se kuitenkin kiristyy koko ajan lisää.
tiukemmalle, tiukemmalle.
mun kaulan ympärille.
yrittää tukahduttaa rauhattoman hengityksen.
ja silti se ei pysty siihen.
sittenhän kaikki olisi aivan liian helppoa.
kaikki olisi aivan liian tuskatonta ja kilttiä.
sellaistahan se ei voisi mulle tehdä.
solmu jatkaa kiristymistään.
mutta se ei umpeudu, ei aukene.
on vain koko ajan olemassa.
aivan liian paljon esillä.
ja silti niin piilossa.
mun pääni sisällä.

lennetään yhdessä.

tällä hetkellä mun elämässä on kaksi ihmistä, joista jomman kumman syliin haluaisin käpertyä ja kuiskata: "tuu mun kanssa. noustaan ja lennetään yhdessä korkealle ja kauas. pelasta mut."

kuvat: we<3it

mielialat pomppii jatkuvasti ylös alas.

Cheek - Mielialat ylös alas

Voiko puperteetti tulla kaks kertaa?

    Mun mieli on taas mennyt koko viikon ihan ihmeellistä rataa. On tapahtunut niin paljon kaikkea kivaa, mulla on ollut ihan tajuttoman hyviä fiiliksiä, on tuntunu, että kyllä kaikki järjestyy. Kyllä kaikki tulee menee hyvin, koska kaiken kuulukin mennä hyvin. Ei mun tarvitse huolehtia. Ja samassa, on fiilis kääntyny ihan päinvastaiseksi. Mikään ei ole sujunut, on tutunut siltä, että ei minkään kuulukaan sujua mun kohdalla. Koska oon vaan tämmönen. Miks mä ansaitsisin onnistumisia? Seinät ovat ruenneet kaatumaan päälle ja mä oon vaan seissyt pienenä ja avuttomana niiden keskellä, eikä kukaan ole kuullut mun avunhuutoja.

    Ihan tajutonta, miten nopeesti iloset hetket voivat muuttua ahdistaviksi ja niin täyteen pahaa oloa. Tänäänkin mulla on ollut tosi kiva ilta, oon viettänyt aikaa perheen kanssa pitkästä aikaa. Ja sitten, äsken luin yhden sähköpostin. Se sai mut itkemään. Se toi mun mieleen yhtiä kauneimpia ja rakkaimpia muistoja ja asioita, joista oon viime aikoina joutunut luopumaan vaikka en olisi halunnut. Se on niin ristiriitasta. En haluu muistella kauniita muistoja, vaikka ne saa mulle hyvän mielen ja niiden kautta voin elää ne ihanat hetket uudestaan, koska samalla ne tuo kamalan ikävän ja ahdistuksen jota karkuun haluaisin vaan juosta.

Miten rakkaat muistot voivat satuttaa niin paljon?

    Tänään alkoi syysloma. Musta tuntuu, että oon elänyt tän viikon vaan tätä lomaa varten. Jotenkin mä en vaan jaksa. Lomalla tiedossa kaikkea hauskaa kera mahtavien persoonien. Viikon päästä tällä hetkellä olen yhden ihanan luona kaukana poissa kotoa! Oon oottanut tätä montamontamonta viikkoa, ja enää viikko tarvitsee odottaa, että nään tämän ihanan taas. Jei. Mutta silti, koska tiedossa on kaikkea kivaa, niin mä mietin: osaanko mä oikeasti nauttia siitä kaikesta kivasta? Ehkä kohta mä unohdan sen elämän ilon ja sen vatsanpohjassa kuplivan odotuksen ja sen kaiken pienen kauniin, mitä elämä on täynnä. Jos mä vaan keskityn kaikkeen epäoleelliseen ja turhaan stressaamiseen, enkä enää osaa nauttia elämästä. Ei. Ei. Mä en halua unohtaa. Mä en halua unohtua. En halua unohtua seisomaan vaan paikalleni. En halua, että kaikki kivat jutut valuu virran mukana mun ohi ja mulla ei ole voimia tarttua niihin kiinni. Ne vaan jatkaa matkaa ja mä jään yksin. Mä en halua jäädä yksin.

Mua pelottaa, miten tässä käy.

kuvat: we<3it

sateen jälkeen.

we<3it

hämärä hiipii hiljaa
salaperäisesti se laskeutuu
harmaan pellon ylle
luoden satumaisen tunnelman
syksyiseen iltaan

usva nousee maasta
leijailee puiden ympärille
kietoen ne viileään halaukseen
ja erään puun oksalla
istuu pikkuinen lintu
huokaisten se pörhistää 
kosteita höyheniään

kaikki tämä tapahtui
kerran sateen jälkeen.

rakkaus.

oon soittanut tänään varmaan neljästä viiteen tuntiin. nyt käsissä kipu on myös sen mukainen. mutta ei mua kaduta, soittaminen on parasta.

nyt tuli kaveri. leivotaan kakkuja. mutainen ja juustoinen. naminami.

ps. kuvat we<3it

kuusi sivua, eikä siltikään tarpeeksi hyvä.

we<3it

kirjoitin tänään kirjeen. pitkästä aikaa oli vain sellainen fiilis. siitä tuli kuusi sivua. eikä ehkä siltikään tarpeeksi hyvä. saatanpa kirjoittaa uuden version. ja ehkä kolmannenkin.
sitten kun on taas sellainen fiilis.

se kirje on osotettu yhdelle tytölle. sellaiselle tytölle, joka on mulle oikeasti kuin pikkusisko, vaikka samaa lihaa ja verta ei olekaan. silti se on mulle sisko. mä en oo koskaan halunnut pikkusiskoa, mutta oon mä silti ihan iloinen, että mä sain sellaisen.

musta tuntuu, että mun pitäisi kirjoittaa useampi kirje useammalle henkilölle. joskus asiat on vaan helpompi kertoo kirjottamalla. puhuminen on toisinaan vaan niin vaikeeta. sanotaan: sen minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. musta se ei oo totta. mä oon joskus melkein unohtanut, miten puhutaan. mut onneks mä muistin sen, ennen kuin oli myöhästä.

lokakuu.

tänään:

- huomasin, että syyskuu oli kadonnut.
- aamulla ruusunmarjat oli kuurassa.
- aamukahvia. (neljäs aamu putkeen. olenko jäämässä koukkuun?)
- koeviikon toka vika koe.
- yritin muistaa muistin toimintaa. (onnistuinkin siinä melko hyvin.)
- keltaiset vaahteranlehdet leikki tuulessa.
- sade oli kuin suoraan sumutinpullosta.
- kädessä on alkava jännetupintulehdus. (taas. jihuuuu...)
- mummon vanha sateenvarjo kääntyi nurinperin. (sanot, että pidät sateesta. miksi sitten käytät sateenvarjoa? ehkä se sateenvarjo on vaan se juttu.)
- selkäni naksui soittamisen jälkeen.
- makaroonijauhellihapöperöä. (vähän se liha arvellutti, mutta söin silti. ja ihan hyvää oli.)
- jäätelöä.
- derivoin ja OSASIN.
- reipas lenkki kosteassa syysillassa. (oli hassua ja haikeaa, kun en mennytkään treeneihin...)
- jättimäisen mahtavat kurkiaurat pellon yllä!
- kipeät akilesjänteet.
- lämmin suihku ja vennyttelyä.
- villasukat ja kuumaa teetä.
- iloinen, rauhallinen ja rento fiilis.

tänään oli hyvä päivä, mutta entä jos huomenna onkin parempi?

ps. kuva we<3it