miten ihminen, joka on mun hyvä ystävä, voi suoraan sanottuna vituttaa mua näin paljon? nyt mä en vaan jotenkin tajua hänen ajatusmaailmaansa ja tilannetajua ollenkaan. hienotunteisuus oli häneltä kyllä tänään täysin kateissa.
ja mua ahdistaa minä itse. tänään taas tuntui uusien ihmisten seurassa siltä, että jäin muiden jalkoihin. miksi mä en vaan osaa olla näkyvä, osallistuva, joku muu kuin seinäruusu? taas mä vain sulauduin tapettiin.
mutta yksi niistä uusista katsoi heti alussa mua jotenkin erilaisella katseella. jotenkin veikeällä ja kiinnostuneella. ja samalla mua pelottaa, kun näen sen yhden viikon päästä. siitä on niin kauan kun viimeksi nähtiin.
musta tuntuu, että oon jälleen kerran ihan hukassa kaikessa, sekä itseni että muiden kanssa. seinät taas lähestyy ja kohta ne kaatuu päälle. tuntuu vaikealta hengittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti