Muista, että nykyään puhun yksinomaan totta.

Tänään olen viettänyt semmoista vapaapäivää, millasta olisin aina pienenä halunnut viettää; löhöillyt sohvalla, katsonut muumeja ja syönyt juustokakkua. Okei, olen mä myös soittanut viulua ja alttoviulua ja ukulelea ja lauleskellut ja käynyt lenkillä. On kyllä ollut hyvä päivä ja pitkästä aikaa päivä kokonaan ilman ahdistusta tai inhottavia ajatuksia. Ehkä tämä elämä tästä taas etenee.

Näiden parin vapaapäivän aikana, kun mun ei ole tarvinnut tehdä yhtään mitään, mä olen tajunnut sen, kuinka väsynyt mä taas kerran olen. Pitää yrittää tehtävien asioiden määrää vähentää ja oikeasti levätä, sillä sitten kun vuosi vaihtuu mun elämä on yhtä hullunmyllyä huhtikuun puoleen väliin asti. Ja silloin mun on pakko jaksaa. Nää pari kiireetöntä päivää ovat tehneet mulle niin hyvää. Mä en vaan ymmärrä, miten mä aina aika ajoin saan väsytettyä itseni ihan täysin ja mä havahdun siihen väsymykseen vasta sitten kun olen melkein pohjalla asti. Miksi en vain voi ymmärtää, ettei mun tarvitse jaksaa tehdä niin älyttömästi asioita tai olla täydellinen? Perfektionismi on saatanasta. Tää sama väsymyskierre tapahtuu aina uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja... Miksi mä en voi ottaa opikseni?

Kaksi vuotta olen jo kirjoitellut juttuja. Hassua, miten nopeasti aika menee ja ihan kivaa jos joku vielä jaksaa näitä mun juttujani lueskella.

Ajattelin, etten koskaan tätä linkkaa tänne, mutta ehkä mä nyt sittenkin. Se on satunnaisemmille ja yksittäisemmille ajatuksille.

Kuolatkaa näppäimistöllenne.

Päiväni ruokina.
Tämmöiset viikon keskelle sattuvat vapaapäivät ovat huippuja.
Mitäköhän mä huomenna keksisin, kun ei mulla ole silloinkaan mitään syytä mennä koululle.

Koskaan ei enää tätäkään päivää kahlata läpi uudestaan.

Tule tänne. Tule nyt vaan.

Kiedo kätesi mun ympärille. Kiedo ne lujasti.

Ja kuiskaa mun korvaan: "Älä itke pieni. Älä itke. Sulla ei ole mitään hätää."

Sano, että tämä pahaolo on hetkellinen. Ohimenevä.

Se kestää vain pienen hetken.

Se ei voi kasvaa niin suureksi, mitä se oli vuosi sitten. Se ei vain voi, eihän?

Pidä mua lähellä. Ihan ihan lähellä.

Älä päästä irti, jooko?

Kuiski mulle vain kauniita asioita, jotta mä voisin itsekin nähdä niitä.

Sano, että huominen on taas parempi.

Sano se. Sano. Sano. Sanothan?

Sinulla on sitkeä sydän, joka lyö.

Aamusella olin iloinen ja maailma oli taas kaunis paikka, missä on hyvä olla.
Iltasella ahdistuin. Tuleva koeviikko ja varsinkin tulevat ylppärit ahdistavat. Josjosjossittelen liikaa.
Näin täysikuun. Normaalisti se saa mut satumaisen ja ihmeellisen fiiliksen valtaan, mutta nyt se vain sai mut ahdistumaan lisää.

Mulla on voimaton olo.

Liian monta maukasta soppaa.

Mieli on haikea. En tiiä miksi, sillä tänään on ollut hyvä päivä. Mutta jotenkin vaan tuntuu oudolta. Ajatukset liikkuu erinäisissä ihmisissä, jotka kukin ovat eri kaupungeissa eri puolilla Suomea. Ajatukset ajautuu parin viime vuoden aikaisiin erilaisiin tapahtumiin ja niihin liittyviin erilaisiin fiiliksiin.

Musta tuntuu, että olen työntänyt lusikkani liian moneen eri soppaan mukaan. Vähän pelottaa se, miten mä tulen jaksamaan kaiken. Onneksi mä tiedän, että saan ainakin osaa taakasta kevennettyä, kunhan uskallan avata suuni jos tuntuu siltä. Mutta mä olen huono avaamaan suuni juuri silloin, kun pitäisi...

Everybody here's got somebody to lean on.

Mahtava viikonloppu.
Paljon mielenkiintoista juttua.
Huippu tyyppejä.
Sain sulkeutua Vihreäsilmäisen syliin pitkästä aikaa.
Ja tapasin uuden, suloisen ja mielenkiintoisen, ihmisen. Pitkiä katseita ja hymyjä. Me oleiltiin paljon yhdessä. Mä haluan tutustua paljon lisään ja mä luulen, että hänkin haluaa. Hihi.

Tänään silmillä on ollut vaikeus pysyä auki ja haukotukset ovat olleet niin suuria, että leuat ovat meinanneet nyrjähtää. 

Mutta huomenna on uusi päivä. Toivottavasti hauska sekin! Ja toivottavasti mustikkainen valkosuklaa riittää huomiseen.

Lennän origamilinnulla maailman ääriin.

Piirsin äsken origamilinnun huomista kuvistuntia varten. Vielä joku päivä mä opettelen taittelemaan sellaisia!

Mä odotan kovasti huomista. Oon hurjan innoissani, sillä tapaan joukon uusia, kiinnostavia ihmisiä, joiden kanssa tulen työskentelemään seuraavan vuoden verran. Ja tuon uusien ihmisten joukon keskellä on yksi, jolla on maailman kauneimmat vihreät silmät. Hihi olen niin iloinen kun näen hänet pitkästä aikaa. Tulen viikonlopun aikana oppimaan ja kuulemaan uusia ja mielenkiintoisia juttuja. Siitä tulee varmasti hauskaa! Jännittää paljon hieman.

When am I gonna see that pretty face again?

Bussissa istuin yksinäni ja kuulokkeista soi tämä ja tämä. Bussin viereen pysähtyi auto, jossa pelkääjän paikalla istuva nainen heilutteli käsiään musiikin tahtiin. Hän nauroi ja niin taisin naurahtaa mäkin. Hetkeä myöhemmin bussiin nousi suloinen pieni tyttö ja seuraavalla pysäkillä kivan näköinen nuori mies. Salaista katseiden vaihtoa. Mistä näitä vilkuiltavia ihmisiä oikein mun eteeni kävelee? Ei siinä mitään, hauskaa vaan, että on sellaisia mukavan näköisiä ihmisiä, joita voin katsella. Ja kivaa myös, jos ne katselee takaisin. Jäätiin samalla pysäkillä ja juuri ennen kuin ovet avautuivat hän vilkaisi mua vielä hymyillen. Minäkin taisin pienesti hymyillä. Sitten hän astui ulos ja oli pian kadonnut marraskuun sateiseen iltaan.

Toiset ohi kulkee suureen tulevaisuuteen.

 
Valtava kirjoitusinspiraatio. Valmis novelli katkeruudesta ja tyhjistä lupauksista.
Pitkiä, melkein salaisia katseita kaupassa rastapäisen pojan kanssa. Söpö hymy hänen kasvoillaan.
Lukemattomia ruotsin verbejä ja prepositioita.
Selkeämpi tulevaisuus. Pikkuinen ylppäriahdistus. Pääsykoe ja lähtöpiste tutkiskeluja.
Säveltämistä. Variaation raaka-versio valmistui.
Tatuoinnin suunnittelua ja hahmottelua. Pään täydeltä ideoita.
Liian vähän nukkumista. Taas kerran.

En olisi uskonut, että yhden viikonlopun aikana saisin purettua niin paljon ajatuksia ja fiiliksiä luovuuden kautta. Pitkään aikaan minkään uuden tuottaminen ei ole ollut helppoa. Voisi tulla useammin tämmöisiä luovuudenpurkauksia. Kevyempi olo. Hymy.

How could anybody deny you?

Sataa, sataa, ropisee, pilipili pom, pilipili pom. Ulkona leijailee jonkinlainen sateen ja sumun sekoitus. Ihan kuin joku suihkuttaisi vettä sumutepullolla. Mielessä on pyörinyt paljon juttuja viime päivinä, mutta en ole osannut ilmaista niitä sanoin. En ääneen enkä kirjoittamalla. Itseilmaisu on välillä ylitsepääsemättömän vaikeaa.

Tänään Maya tulee tänne ja mä yritän parhaani mukaan tehdä hänelle sen, mitä mä olisin jonkun toivonut tekevän mulle vuosi sitten, kun mulla oli vaikeaa. Toivottavasti, mä onnistun piristämään häntä vaikka marraskuu onkin alkanut synkeästi.