Viime yönä makasin valveilla kylmän, puisen talon yläkerrassa, kovalla patjalla. Ympärilläni nukkuivat kymmenen muuta ihmistä. Kuuntelin kuinka aika ajoin juna rymisteli ohitse. Mietin mennyttä päivää, jonka olin kokonaan ollut vähän hukassa, vähän hämmentynyt. En oikein ollut saanut otetta mistään. En itsestäni, en siitä mitä minun pitäisi tehdä. Haahuilin vain ympäriinsä ja ihmettelin. Vietin aikaa sen viikon takaisen ihmisen kanssa ja meillä oli hauskaa. Rentoa ja luontevaa, mutta silti jotain meidän välillä oli muuttunut. Ei meidän välit olleet varsinaisesti kylmät, mutta etäisemmät kuin viikko sitten. Tuolloin yöllä se harmitti hirveästi ja se oli ehkä se syy, miksi uni ei tahtonut tulla. Mä itse ja mun käytös ärsyttivät itseäni. Makasin monta tuntia vain paikoillani, ajatusteni kanssa ja kuuntelin nukkuvien ihmisten ja meluisten junien ääniä.
Hassua, miten fiilikset voivat muuttua niin paljon yhden viikon aikana. Tuntuu, että siitä olisi vähintäänkin ikuisuus, kun hän halasi mua takaapäin. Nyt kun mietin niin ei se mitään, ei se haittaa. Ehkä onkin vain parempi, ettei tänä viikonloppuna tapahtunut mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti