Vaikka salaa tiedän totuuden.

Mieleeni leijuu kuvitelmia,

joissa sinä ja minä

istumme kesäyössä

kahdestaan.

Kysyt suoran kysymyksen

ja minä vastaan yhtä suorasti:

"Kyllä, mä rakastan edelleen."

Tulet lähemmäksi, ihan ihan lähelle.

Katsot mua suoraan silmiin.

Suutelet.

Ja mä antaudun sulle lopullisesti.

 (Ihan niin kuin en olisi sitä jo tahtomattani tehnyt...)

Yritänkö turhaan kiistää itseltäni ne tunteet, ne ajatukset? 

Vaikka salaa tiedänkin niiden olevan yhä olemassa.

Kyllä, mä rakastan edelleen.

Ilma on kauniimpi kuin aikoihin, miksi itkisin?

Eilen illalla istuin tunteja baarissa. Lähes koko sen ajan siellä soitti ja lauloi hyväntuulinen kitaristimies. Tunnelma oli onnellinen, rento ja rauhallinen. Baarin hämärä valaistus lisäsi ihanaa ilmapiiriä, eikä ihmisiä ollut paljoa. Onneksi. Mies soitti laidasta laitaan erilaisia biisejä, mutta useimmat niistä saivat mun sisälläni heräämään sen fiiliksen, joka tulee aina ennen reissuun lähtöä. Sellainen seikkailumieli ja odotus kun ei tiedä, mikä edessä odottaa, kutittelee mun sisällä sillä heinäkuun reissun alkuun on enää yhdeksän päivää. Oioioi en malta enää odottaa, että saan lähteä Tuitun kanssa seikkailuun!

Vaikka kaikki tämän päivän hienot suunnitelmat menivätkin täysin pieleen, ei se mitään, ei se haittaa. Huomenna on uusi päivä, enkä mä ole suunnitellut sille mitään, sillä silloin se ei voi mennä pieleen. Hehe.

Can you feel my heart?

Miksi miksi miksi asiat, jotka oon halunnut tietoisesti jättää taakseni, eivät nyt jätä mua rauhaan?

Ylöspäin ja alas ja ympäri hei!

Mun elämä on viime viikon aikana alkanut heittämään sellaisia kärrynpyöriä, että huhhuh. Kaikki tulee muuttumaan, koko elämä kääntyy ylösalaisin, eikä mikään säily ennallaan. Pääsin nimittäin korkeakouluun. Alan opiskelemaan sitä, mitä eniten haluan ja siellä, minne eniten halusin. Muutan pois kotikaupungistani. Luokseni uuteen kotiin muuttaa kaverikseni pikkuinen kisupoju. Oikea opiskelijaelämä alkaa ensi syyskuussa. 

Hui. Apua. Jännää. Huikeaa. Mahtavaa. Ihanaa!

En oikein vieläkään ymmärrä tätä kaikkea, mitä tässä tulee tapahtumaan. Huhhuh. Sanoin on tosi vaikeaa kuvailla miltä musta tuntuu, kuinka onnelliselta musta tuntuu. Tätä kaikkea mä ole halunnut pitkään, enkä tosiaan uskonut että tää kaikki tapahtuisi näin pian. En melkein malta odottaa vaikka jännittää ja ehkä pelottaakin hieman.

Tänä viikonloppuna olin pitkästä aikaa vapaaehtoistöissä ja voi kuinka oli kivaa! Taas ne samat kivat ihmiset jotka oli keväälläkin ja heidän joukossaan Vihreäsilmäinen. Me ei oltu nähty huhtikuun jälkeen ja nyt oli paljon juteltavaa. Kun hommat oli hoidettu, me pelattiin kahdestaan jalkapalloa ja me katsottiin kahdestaan jalkapalloa. Muita se ei kiinnostanut, mutta meillä oli hurjan hauskaa! Yö venyi myöhään ja lopulta nukahdettiin yhdessä sohvalle.

Mutta vaikka me juteltiin paljon ja meillä oli todella kivaa keskenämme, silti nyt on hieman ristiriitainen olo, sillä en halannut häntä tänään samalla tavalla kuin ennen. Odotin sitä koko viikonlopun ja sitten se ei ollutkaan samanlaista kuin aiemmin. Miksi?

Hieman itkettää.

Istuimme hetken yhdessä ja avaruus katsoi meitä.

Ekan kauniin kesäyön vietin ystävän kanssa istumalla meren rannassa. Taivas punersi ja satakieli lauloi aivan lähellä. Me yritettiin tunnistaa kaikkia niitä lintuja, joiden laulua satakieli matkii. Nähtiin lepakoita ja erilaisia rastaita, sekä tähdenlento. Me käveltiin pitkään, monta tuntia ja monta kilometriä jutellen ja ihmetellen maailmaa ja tulevaisuutta. Saavuttiin kotiin neljän maissa aamulla, kun aurinko oli nousemassa, katulamput sammuneet ja hesari kolahtanut postiluukusta. Tuon yön jälkeen unirytmit on menneet päin helvettiä, mutta ei se mitään, mä lomailen ja suunnittelen heinäkuun suurta seikkailua.

 

Äsken naapurin mies toivotti aurinkoista viikonloppua ja lisäsi vielä, että hänestä on aina kovin kivaa nähdä mua. (Viime kesänä hän sanoi, että nenäni näyttää ranskalaiselta nenältä.) Elämä on hienoa!