"On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi."
(Tove Jansson - Muumilaakson marraskuu)
Viikkoja sitten minä päätin lähteä. Päätin jättää sen kaiken tutun ja turvallisen taakseni ja suunnata yksin kohti tuntematonta. Ja päivä päivältä mä olen onnellisempi siitä, että mä lähdin ja että elämä kuljetti mut juuri tänne näin. Vaikka välillä on tuntunut orvolta, yksinäiseltä ja sellaiselta, etten meinaa saada kiinni nykyhetkestä, hetkeäkään mä en silti ole katunut sitä, että lähdin. Mä tein oman valintani ajoissa, enkä ole antanut periksi epävarmuudelle vaikka hetkittäin onkin tehnyt salaa mieli luovuttaa. Onneksi en ole antanut periksi, sillä eilen ja tänään musta on tuntunut vihdoin siltä, että elän taas juuri tässä hetkessä! Mieleni ei tule enää päivää tai paria, tai paria hetkeä, jälessä vaan se on tässä ja nyt siellä, missä fyysisesti olen minäkin. Tuntuu niin hyvältä.
Maailma on valoisa. Aamut ovat kauniita ja pihlajat ovat täällä jo ihan syksyn värisiä. Päivisin ilmassa tuntuu syksyn kirpeys ja tuoksu, mutta silti aurinko vielä hieman lämmittää. Iltaisin kun tulen saunasta seisahdun aina hetkeksi pihan portaille ja katselen tähtiä, jotka yksi kerrallaan syttyvät taivaalle. Eilen löysin sattumalta kirjastosta juuri sen lasten äänikirjan, jota kaikkein eniten pikkutyttönä kuuntelin ja viime yönä heräsin siihen, kun ystävä laittoi viestin, että voidaanko skypeillä nyt heti ihan pieni hetki vain. Lopulta huomasin, että olin jutellut hänen kanssaan kaksi tuntia ja kello näytti aivan liian paljon, mutta ei se haitannut yhtään, sillä ystäväni kuulumisia oli ihanaa kuunnella. Monta monta hymyä.
Elämä kulkee ja kuljettaa mua mukanaan eteenpäin. En pane sille vastaan, vaan keskityn nauttimaan siitä, mitä milläkin hetkellä on mun ympärillä, koska maailma on hieno ja elämä on ihanan omituista.
(Tove Jansson - Muumilaakson marraskuu)
Viikkoja sitten minä päätin lähteä. Päätin jättää sen kaiken tutun ja turvallisen taakseni ja suunnata yksin kohti tuntematonta. Ja päivä päivältä mä olen onnellisempi siitä, että mä lähdin ja että elämä kuljetti mut juuri tänne näin. Vaikka välillä on tuntunut orvolta, yksinäiseltä ja sellaiselta, etten meinaa saada kiinni nykyhetkestä, hetkeäkään mä en silti ole katunut sitä, että lähdin. Mä tein oman valintani ajoissa, enkä ole antanut periksi epävarmuudelle vaikka hetkittäin onkin tehnyt salaa mieli luovuttaa. Onneksi en ole antanut periksi, sillä eilen ja tänään musta on tuntunut vihdoin siltä, että elän taas juuri tässä hetkessä! Mieleni ei tule enää päivää tai paria, tai paria hetkeä, jälessä vaan se on tässä ja nyt siellä, missä fyysisesti olen minäkin. Tuntuu niin hyvältä.
Maailma on valoisa. Aamut ovat kauniita ja pihlajat ovat täällä jo ihan syksyn värisiä. Päivisin ilmassa tuntuu syksyn kirpeys ja tuoksu, mutta silti aurinko vielä hieman lämmittää. Iltaisin kun tulen saunasta seisahdun aina hetkeksi pihan portaille ja katselen tähtiä, jotka yksi kerrallaan syttyvät taivaalle. Eilen löysin sattumalta kirjastosta juuri sen lasten äänikirjan, jota kaikkein eniten pikkutyttönä kuuntelin ja viime yönä heräsin siihen, kun ystävä laittoi viestin, että voidaanko skypeillä nyt heti ihan pieni hetki vain. Lopulta huomasin, että olin jutellut hänen kanssaan kaksi tuntia ja kello näytti aivan liian paljon, mutta ei se haitannut yhtään, sillä ystäväni kuulumisia oli ihanaa kuunnella. Monta monta hymyä.
Elämä kulkee ja kuljettaa mua mukanaan eteenpäin. En pane sille vastaan, vaan keskityn nauttimaan siitä, mitä milläkin hetkellä on mun ympärillä, koska maailma on hieno ja elämä on ihanan omituista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti