Tahdon voimalla.

Jännittävän aamupäivän päätteeksi mut valtasi sellainen onnellisuus, mikä sai kyyneleet nousemaan silmiin. Rakkaus voittaa. Aina.

#metahdomme

Ihastuin ensimmäisen kerran tyttöön seiskaluokalla. Pienen ihmetyksen jälkeen asia alkoi kuitenkin tuntua omalta, luonnolliselta ja tosi hyvältä. Eikä tuo luonnollisuus naisiin kohdistuvia romanttisia tunteita kohtaan ole vuosien aikana muuttunut, vaikka välillä onkin tullut myös miespuolisia ihastuksia. Pääasia on kaunis ja ihmeellinen rakkaus, eikä se mitä löytyy toisen jalkovälistä.

Kaikilla on oikeus rakastaa ja tulla rakastetuksi. Kaikilla tulisi ehdottomasti myös olla oikeus vahvistaa rakkautensa avioliitolla. Se ei ole keneltäkään pois, jos kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä menee naimisiin, oli sitten kyseessä heteroiden, homojen tai transihmisten välinen avioliitto. Kaikkihan me olemme ihmisiä, joten mitä jos hyväksyttäisiin kaikki toisemme sellaisina kuin olemme ja annettaisiin kaikille samat oikeudet?

Mä niin toivon, että minäkin saisin joskus mennä naimisiin.

Tunsin, et ehkä mä turvassa täällä nyt oon.

Menin tänään yliopistolle vasta päivällä, kun aurinko jo näkyi ohuen pilviharson takaa. Tunteja myöhemmin saapuessani viimeiseltä luennolta ala-aulaan harmistuin, kun huomasin ikkunoissa näkyvän pimeyden. Mutta kun astuin ulos raikkaaseen ilmaan, tuo harmistus katosi kokonaan. Sen tilalle tuli suuri hyvän olon tunne ja tuo tunne johtui juuri siitä pimeydestä, mistä olin hetkeä aikaisemmin harmistunut. Havahduin siihen kuinka kauniilta maailma näytti, kun muuten pimeässä kaupungissa loistivat sadat valot! Siinä hetkessä tuli pitkästä aikaa sellainen olo, että elämän kuuluu olla juuri tällaista ja mennä juuri näin. Tunnelin päässä näkyi valoa ja vihdoin se tuntui niin konkreettiselta, että voisin sen ihan oikeasti saavuttaa. En ehkä vielä, mutta jossain vaiheessa, ihan pian kuitenkin. Parasta on ettei pimeys tunnu yhtä pahalta kuin ennen. Se ei enää pelota eikä se ahdista. Hymy.

Ehkäpä elämä onkin pienen pienen pieni kupillinen teetä kanssasi.

  On tapahtunut seuraavanlaista:

- Junassa käytävän toisella puolella matkustivat kissat Huugi-Buugi ja Roksu-Poksu.

- Sateen kasteleman bussin ikkunan läpi katsottuna marraskuisen harmaassa tyhjässä kaupungissa on jotain kovin viehättävää.

- Pikkuinen kömpii aamuisin nukkumaan rintani päälle ja kehrää niin, että musta tuntuu kuin rintakehäni resonoisi sen kanssa.

- En osaa iltaisin enää olla ilman iltateetä.

- Tapasin viime viikonloppuna joukon mahteja tyyppejä ja odotan innolla tulevaa vuotta kun päästään tekemään hommia yhdessä.

- Olen jutellut pitkiä leppoisia keskusteluja Vihreäsilmäisen kanssa ja hymyillyt paljon.

- Kerrankin sain itselleni vr:n tarjouslipun.

-  Tämä, tämä ja myös tämä soi repeatilla.

- Deadlinet paukkuu, stressitaso nousee ja kuohuu.

Elämä rullaa eteenpäin tutulla marraskuisella tavallaan: tahmeasti, harmaasti mutta se etenee kuitenkin. Päivät kuluvat valtavan univelkasyklin syövereissä, mikä johtaa keskittymiskyvyttömyyteen, hysteerisiin naurukohtauksiin ja yksinäisyyteen. Juon aivan liian monta kuppia kahvia päivässä ja kaipaan edelleen viereeni läheistä olentoa.

So let me go.

Tän viikon aikana olen nauttinut suuresti kun olen saanut viilettää pyöräni selässä ympäri kaupunkia. Kerrankin matkan taitto on sujunut vauhdikkaasti, kun ei enää tarvinnut aikatauluttaa päivää kaksi kertaa tunnissa kulkevan bussin mukaan. Olen saanut nukkua hiukan pidempään joka aamu ja yliopistolta lähdettyäni kotimatka on kestänyt tunnin sijaan kaksikymmentä minuuttia. Korviin puhaltava kylmä viima, koko kropan kasteleva jäätävä sade ja reisissä polttelevat maitohapot, niin kuin myös silmiä häikäisevä aurinko ja lasten iloisten äänten kantautuminen ala-asteen pihalta,  ovat saaneet mut tuntemaan eläväni. Olen polkenut aivan uusia katuja ja pieniä kujia, nähnyt tämän kaupungin ihan uudella tavalla.

Monesti ihmettelen, miksi olen iltaisin niin surullinen, sillä päivisin olen aina täynnä elämää. Ehkä aurinko vie laskeutuessaan mukanaan kaiken sen onnen ja tilalle jää vain tyhjyys ja vaikeus hengittää. Paine rintalastan alla kasvaa sitä mukaa, kun ilta pimenee.