elämä on yllätyksiä täynnä.

helmikuun viimeinen ja tänään tarvoin läpi loskavuorten limenvihreät kumisaappaat jalassa. ei ihan tavanomainen helmikuun sää, mutta ihan kiva, koska oli ne kumpparit.

tuskailen kesätyöhakemuksia ja uusintakoetta sekä jännään huomista. sillä huomisesta mun käteen jää sellainen jälki, joka ei lähde koskaan pois.

yksi päivä musafasulla käydessäni, näin nuoren miesmyyjän. hän oli hyvin hoikka ja sirorakenteinen, aika pitkäkin. odotusarvona oli ehkä normaalia miesääntä hieman korkeampi ääni. mutta kun hän avasi suunsa, kysyäkseen voiko auttaa, sieltä kajahti sellainen basso, että olin hajota siihen paikkaan. tuli ihan puun takaa, että niin hoikalla miehellä, voi olla niin matala ääni. no mutta elämän pienet yllätykset kunniaan. oli kyllä pikkuisen vaikeaa pitää pokkaa lopun asioinnin ajan.

aika pakenee, päivä lyhenee.

Tällaiseksi luullut en
arkipäivää aikuisen
Peilin pelle vanhenee
varpaita hirvittää sirpaleet 

Pmmp - Lapsuus loppui 

mun lapsuuteni loppui kyllä jo viikko sitten, mutta ehkä mä vasta oikeasti sisäistin sen tänään. jotenkin hämmentää. hyvällä tavalla kylläkin.

tänä aamuna kun lähdin kouluun kello puoli kahdeksalta aurinko oli nousemassa. taivas oli ihan pilvetön ja aamu kirkkain pitkiin aikoihin. heti sillä hetkellä mä tiesin, että tästä tulee hyvä päivä. ja tällä kertaa mä olin oikeassa. miten pelkkä valo ja aurinko voivat vaikuttaa fiiliksiin niin paljon? ihan huisia, ehkä se kevät tulee jo vihdoin. fiilikset huitelee edelleen korkealla, vaikka rakas aurinko on jo nukkumassa.

yksikään hymy ei synny syyttä.

Hymyilet, aivan äkkiä, niin kuin hymyillään silloin kuin oikeasti hymyillään, ilman syytä, niin kuin sanotaan. Yksikään hymy ei synny syyttä. Hymy on sielun ainoa tapa olla hetken näkyvillä niin ettemme menettäisi uskoamme sen kaikkivoipaisuuteen. Hymyilet jotta minäkin paljastaisin sinulle oman sieluni. 

- Tommy Tabermann 

mä luen runoja ja satuja ja mä voin tuntea tuulen.

 

kerta toisensa jälkeen.

niin monta kertaa

olen mielessäni kysynyt:

"mitä minä pelkäsin?"

mutta kertaakaan

en ole saanut 
minkäänlaista vastausta.

vielä yksi tanssi.

mun. jalkoihin. sattuu.

mutta kyllä nää kaks törkeen loistavaa päivää on sen kivun arvosia.
jos vielä tänään illalla saisin noi kengät jalkaan, niin olisin iloinen ja sitten en varmaan kävelisi korkkareilla enää ikinä.

kommelluksia sattui, helmoja jäi kenkien alle, mutta kaikilla näytti olevan kivaa. ilmapiiri huiteli korkealla. miten paljon me ollaan nähty vaivaa ja stressiä tän kaiken eteen ja nyt se kaikki on ohi kahdessa päivässä.

hei oikeesti kelatkaa, me ollaan nyt wanhoja!

mulla on vaan ollut niin hauskaa!!
 

tulethan jo, jooko?

tänään tuli tarpeeksi talvesta.
luontoäiti, sinä ilkeä vanha noita, lumi riittää jo, kiitos.

nyt minä odotan kevättä.
sen lintuja.
sen aurinkoa.
sen tuoksua.
sitä, että mä en enää vain uneksisi siitä, vaan mä hengittäisin sitä ja mä eläisin sitä.
se eläisi ulkona, sisällä, minussa, mun vierellä, maassa, taivaalla, lähellä, kaukana.
se eläisi ja olisi olemassa ja todellinen ihan kaikkialla, minne mä katsoisin ja missä mä kulkisin.

mä haluan nähdä jo sen paljaan asfaltin, jota pitkin mun jalat tykkää juosta ja laudan rullat rullata.

minä haluan kevään.

mikämikämaa täältä tullaan.

koskaan en kasva isoksi. muutan peter panin luoksen mikämikämaahan ja elän siellä tämän ikäisenä aina aina aina vaan.

seittemän päivää jälellä ja vähän jännää monet jutut, mitä alkava viikko tuo tullessaan.

huvittaisi ajella puoli päätä siiliksi. puoli päätä siilinä ja toisen puoleen takkuja. ah. kesällä voisin vaan rullailla mun hienolla skeittilaudalla ympäri kaupungin katuja, hippireppu selässä ja puoli päätä siilinä. toinen ah.

ja ehkä musta sittenkin on ihan kivaa kasvaa aikuiseksi, vaikka jotkut jutut siinä jännääkin. mutta mä nyt nautin näistä seittemästä päivästä, kun joku muu vielä huolehtii musta.

on ylämäki raskas askeltaa.

Haloo Helsinki - Vapaus käteen jää 

Kun elämässä kaiken menettää
silloin vapaus on ainut mitä käteen jää
on ylämäki raskas askeltaa
mutta alamäkeen liian usein katoaa
jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa
ei muistojen päälle kulta kerrosta saa
hymyile tai itket kuinka vaan
ole hetki niin kuin huomista ei olisikaan

En aikasemmin ole tykästynyt yhteenkään kyseisen bändin biisiin, mutta tämä kertosäe meni suoraan luuhun ja sen ytimeen ja ehkä siitäkin vielä eteenpäin verenkiertoon. Vaikka koskaan tässä elämässä en ole kaikkea menettänyt, silti jotenkin noi sanat kuvastaa tajuttoman hyvin mun sielun maisemaa. Niistä huokuu suru ja ahdistus, mutta samaan aikaan jostain taustalta pilkistää toivo. Joskus elämä on vaan todella raastavaa. Jos se ei tapa, niin se todellakin hajottaa. Ja joskus taas elämä on parasta, mitä mulle on koskaan tapahtunut. Silti kaikkien muistojen ja menneisyyden tapahtumien päälle ei muodostu kullattua pintaa, vaan osa säilyy karkeina ja särmikkäinä. Yhtä terävinä kuin silloin, kun ne satutti ensimmäisen kerran ja siksi ne satuttaa aina uudestaan. Mutta siitä huolimatta niiden kanssa voi oppia elämään.

Musta on pelottavaa se, miten nopeasti aika menee. Vastahan mä itse olin pieni ja viaton lapsi, elin vain päivän kerrallaan. Ja nyt mä olen ihan aikuisuuden kynnyksellä, yksi askel, niin olen senkin ylittänyt. Enää en voi elää päivää kerrallaan, vaan pitää koko ajan tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia. Pitää oikeasti miettiä tulevaisuutta. Monia erilaisia kivoja asioita tulee tapahtumaan lähiviikkoina. Onneksi mulla on nyt sellainen olo, että hauskat asiat eivät mene multa tällä kertaa ohi. Ne ei vaan ajelehdi mun ohitse, vaan mä saan niistä tiukan ja pysyvän otteen. Voisin kerrankin yrittää nauttia kaikilla sielun ja ruumiin voimilla. Jospa mä pitkästä aikaa jaksaisin kiivetä sen rankan ylämäen ihan ylös asti.

löysi pelokkaan yksinäisen takaa selviytyjän voittojen.

mulla on nyt sellainen olo, että mä haluaisin lähteä täältä pois.
haluaisin vaan jättää tämän kaiken mun taakse ja juosta.
mä haluaisin pyytää sut mun mukaan ja sitten me juostaisi.
otettaisi yhdessä etäisyyttä tähän kaikkeen. 
mä vaan tarviisin aikaa itselleni.
tarviisin aikaa, että saisin rauhassa ajatella juttuja.
pitäisi saada rauhassa jutella sun kanssa jutuista.
ja sitten kun me palattaisi joskus takaisin, mä taas jaksaisin.
mä olisin saanut selvitettyä kaikki selvittämättömät jutut.
mä olisin saanut levätä ja ladata akkuja.
kerrankin mun elämä olisi ollut hetken kiireetöntä.
ja sä olisit ollut koko ajan siinä mun vierellä.

musta tuntuu, että mä ihan oikeasti tarviisin etäisyyttä, että mä taas jaksaisin. 
koska nyt tää elämä tuntuu lähes ylitsepääsemättömän vaikealta. taas kerran.

pmmp - pahvinaamari