Kunpa mikään ei muuttuis vaan olis aina näin tismalleen.

Pariisin Kevät - Ehkä kaikki palaa itsestään ennalleen

Jos mä pidän silmät vaan tiukasti suljettuina.
Kävelen kadulla vaan pokkana miehinä muina.
Ehkä kaikki palaa itsestään ennalleen.
Ja maa oon taas vastasyntynyt kapaloissa laskemassa alleen.
Huutamassa faija, faija! Faija, faija!
Kunpa mikään ei muuttuis vaan olis aina näin tismalleen.

Mä rakastan Arto Tuunelaa.
Mä rakastan koko Pariisin Kevättä.
Mä rakastan Tavastiaa.
Mä rakastan toista riviä ja sitä kun Arto Tuunela laulaa, elää sitä musiikkia joka solullaan ihan mun edessä niin, että melkein pystyn koskettamaan häntä.

AAAAAA eilinen oli jotain niin täydellistä ja loistavaa ja ja ja. Mun sanat ei riitä kuvaamaan tätä fiilistä. Fanityttöys on parasta.

Tässä vielä jonkun kuvaama video eiliseltä. 
Ehkä se välittää teille edes pienen osan huikeasta tunnelmasta. Munkin käteni näkyvät tuolla jossain edessä.

Hakaniemen sillalla viima on jäätävä.

Hyytäviä päiviä, jaksamattomuutta, ylppäreiden alustavia ja postikortti Balilta. Tänään kotiutin musaopistolta lainaan alttoviulun. Kuinka hämmentävää, kun en enää osaakaan lukea nuotteja.

Avaruuden tuolla puolen.

Yö on jälleen pimentynyt.
Taivas on kirkas ja samaan aikaan tumma.
Sinä olet siellä kaukana, mutta silti tuon saman taivaan alla niin kuin minäkin.
Mitä luulet, onko tuolla joku, joka katselee tänne? Tuolla avaruuden tuolla puolen.
Joku, joku katsoo ja toivoo näkevänsä jotain merkittävää.
Jos hän näkisi meidät, olisimmeko me se merkitys, jota hän katseellaan etsii?

Yö on jälleen pimentynyt.
Taivas on edelleen tumma, mutta nyt pilvet ovat peittäneet sen kirkkauden.

On peittävää kohinaa silmien edessä.

Tänään tuuli niin paljon, että meinasin nousta sateenvarjoni avulla ilmaan. Olisinpa noussutkin ja lentänyt täältä johonki toiseen todellisuuteen niin kuin Maija Poppanen, sillä tässä todellisuudessa on asioita jotka mua harmittaa.

Tai jos vain muuttuisin kolibriksi tai perhoseksi ja katoaisin hetkeksi lepäämään, vaikka yksi aamu sateenkaari päättyikin meidän kotiimme.

Ja hetkessä kaiken mä taas unohdin.

Huomenna psykologian YO-kirjoitukset.

Toivottavasti saan nukuttua edes silmänräpäyksen verran.

Apua.

Minä odotan ovella hiljaa.

Väsymys vähän painaa, eikä pää jaksaisi imeä enää tietoja sisäänsä koko päiväisen opiskelun jälkeen. Mutta vielä pitää vähän yrittää, koska enää kolme kokonaista päivää jäljellä.

Yhtenä päivänä kävin fiilistelemässä pitkästä aikaa Ruohonjuuressa. Voi kuinka se kauppa onkaan täynnä kaikkea ihanaa ja se tuoksu, mikä siellä on, ah. Matkaan lähti Clipperin teetä, mikä rauhoittaa ja auttaa nukkumaan. Se on hyvää! Ja katsokaa nyt noita Clipperin kotisivuja, tajuttoman suloiset!

Meidän lähellä olevan kapakan terassilla, missä istuvat näiden seutujen spurgut aamusta aamuun, istui vanha mies soittaen akustista kitaraa ja laulaen päivänsädettä ja menninkäistä. Sellainen käheä, matala ja hieman sammaltava ääni, mutta yllättävän tarkasti nuotilleen lauloi. Pysähdyi hetkeksi kuuntelemaan.

Tänään kun olin päivällä kävelyllä, näin kuinka kaksi aikuista, hieman keski-iän ehkä ylittänyttä miestä ajoivat vierekkäin skoottereilla ja puhuivat toisilleen radiopuhelimilla! Oli aika hupaisa näky.

Tänään myös astuin aurinkolasini säpäleiksi. Nyt ne on toispuoleiset, koska toinen linssi on irti, mutta ei se mitään. Maksoivat viisi euroa Rooman torilta.

Ainiiin vielä piti hehkuttaa: huomenna vihdoin "Jossain on tie ulos" ! Odotan oven takana hiljaa, kunnes postinkantaja sujauttaa sen meidän postiluukusta sisään, sit mä otan sen mun syliin eikä kukaan enää pääse meidän väliin.

Meillä on jäljellä enää 100, montaks teillä?

Enkun YO-kuultu tehty. Se oli vaikea ja kiitos rakas YTL kun laitoit taas avot tulemaan vaan kerran. Se ei ainakaan parantanut läpi pääsy mahdollisuuksiani.

Eilis ilta oli ihana, kun ulkona tuoksui ja tuntui ihan syksyltä. Tulin kotiin vasta pimeän aikaan ja katselin kävellessäni tähtiä ja haistelin kolean syysilman tuoksua. Oih kun oli ihanaa. Jouduin kietomaan kaulahuivin tiiviimmin kaulan ympärille.

Huomenna kaikki muut menee yöpaidoissa kouluun paitsi minä, koska en mene kouluun. Mä menen ajamaan liukkaalle radalle. Muut on yöpaidoissa, koska on sadas aamu ja yheksänkytyheksän siihen että lukio loppuu. Haha enää tarvitsee sata kertaa herätä, niin sitten pääsen rekan kyytiin heittelemään karkkeja!

Kyllä tästäkin selvitään, koska on kaikki muutkin selvinneet.

Mä kuuntelen klassistamusiikkia ja teen rentoutusharjoituksia. Jännittää hirveesti, mutta luulen etten ole ainoa.

Huomenna se YO-rumba sitten pyörähtää käyntiin. Hui.

Maailmassa on niin paljon kaunista.

Psykologian viides kurssi loppuun luettu ja kirjoituksiin tasan kahdeksan päivää. En saa enää öitäkään olla rauhassa kirjoituksilta. Viime yönä unessa olin suorittamassa enkun kuuntelua (johon on tasan kaksi päivää).

Olisipa hienoa omistaa alttoviulu ja kaiken lisäksi osata myös soittaa sitä. Onneksi saan parin viikon päästä kokeilla millaista olisi soittaa sellaista hiphei!

Eilen näin muutamaa kouluystävää kerrankin muuallakin kuin koulussa. Oli hauskaa, juoruttiin pitkälle yöhön. Mutta voi pari juttua olisin voinut ehkä jättää sanomatta...
Sitten viiletin pyöräni selässä syysyön koleudessa Coldplayn tahdissa kotia kohti. Taivaalla oli hurjasti tähtiä. Mä hymyilin niille ja ne hymyili mulle takaisin. Oli kaunis yö.

Ja nyt mä neulon taas villasukkia. Ne on porkkanan väriset.

Ainiin. Blogin nimi muuttui, koska edelliseen kyllästyin eikä tää blogi oikein vastaa enää sitä, millaiseksi sen alunperin perustin. Mutta eipä se mitään, tykkään tuosta uudesta, sopii paremmin. Osoitteenkin vaihdoin: nauruonkauneinta.blogspot.com on uusi.

Mä olen löytänyt itsestäni sen positiivisemman puolen taas esiin. Maailmassa on niin hurjasti kaikkea kaunista, niin miksi mä valittaisin jostain turhasta, kun voisin vain imeä asioiden kauneutta ja ihanuutta itseeni. Tottakai välillä tulee niitä huonoja päiviä, jolloin hieman ahdistaa ja asiat tuntuu olevan sekaisin, mutta niitä tulee kaikille. Ja ne päivät kertoo vaan siitä, että elämä on tasapainossa. Huonojen päivien jälkeen toivottavasti aina palaan lopulta siihen onnellisuuden tunteeseen, mikä on kuplinut mun sisällä puoli vuotta.

Mä en ole syntynyt tänne itkemään.

Näetkö kuinka käteni ei hae mitään.

Scandinavian Music Group - Lopulta olemme kuitenkin yksin 

Se on ihan liian väsynyt.
Se on ihan liian turhautunut.
Se on ihan liian stressaantunut.
Opiskelu valuu sen korvista ulos, eikä se pysty enää keskittymään.
Se ei tiedä, mitä sen pitäisi ajatella.
Se ei tiedä, miten sen pitäisi suhtautua viime viikonlopun tapahtumiin.
Se on hämmentynyt.
Ja se on vähän sekaisin

Se olen minä.

Ja kerran vielä viereltäsi herään.

Järkeni oon jättänyt maailman ääriin.
Sekaantunut ihmisiin täysin vääriin.
Minä olen etsinyt sinua.
Etsinyt sinua.

Mä löydän sinut uudestaan.
Mua ei voi estää kuolemakaan.
Jos hetkeks täällä erotaan.
Mä muistan kaiken, kun vain saan
löytää sinut uudestaan.

 Voi että miten ikävä. Miksi me nähdään seuraavan kerran vasta yli kuukauden päästä?

Djurindustri förstör klimatet.

Viikonloppuna Tuitun kanssa istuttiin Helsingin yössä kalliolla, syötiin viinirypäleitä ja katsottiin kuinka junat kulkivat raiteillaan. Juteltiin elämästä, meinneisyydestä ja tulevaisuudesta. Kerroin hänelle juttuja, joita ei kukaan muu tiedä. Sitten käveltiin varmaan yli kymmenen kilometriä ja kun saavuttiin kotiin, makoiltiin hassusti mutkalla puoliksi päällekäin käsi toisen kädessä. Hihi.

Joku yrittää kehottaa ihmisiä syömään vegetaarisemmin. Djurindustri förstör klimatet.