Valo yössä tuolla kaukana.

Koko päivän mun sisällä on kuohunut ja kuplinut onnellisuus. Uusia ja jännittäviä asioita on tapahtunut ja niitä tulee tapahtumaan lähitulevaisuudessa lisää. Oon ollut niin innoissani. Hyppinyt ihan ilosta. Oon järjestellyt tavaroita, sävellellyt pikkuisia melodioita ja runoillut. Kävellyt sateessa ja nauttinut siitä. Tätä iltaa piristi entisestään puhelu ihmiseltä, joka kertoi, että pääsin mukaan siihen ryhmään, mitä varten puolitoista viikkoa sitten mut haastateltiin. Oi onnellisuutta! Pääni on ihan pyörällä tästä kaikesta.

Varjot tanssivat seinillä.

Unessani oli varjoja. Ne hiipivät seinillä hiljaisesti ja varovaisesti.

Minä nousin istumaan hämmentyneenä. En tiennyt, mistä ne olivat tulleet tai mitä ne halusivat. 

Lattian rajasta niitä nousi lisää. Ne liukuivat hitaasti alhaalta ylös seinälle ja ottivat jonkun hahmon muodon. Ne eivät olleet pelottavia, eivätkä ne tahtoneet minulle pahaa.

Minä istuin ja katselin niiden sulavia liikkeitä, rauhallista tanssia. Minä en häirinnyt niitä, ne ei häirinneet minua. Me olimme vain yhdessä olemassa tuossa samassa todellisuudessa. Tuossa minun unessani.

Voisin lähteä etsimään aurinkoa.

Tuolla pimeydessä me kävelimme yli tunnin verran. Maya ja minä. Hän kertoi mulle seikkailuistaan maailman toisella puolella ja mulle tuli niin sellainen olo, että mäkin voisin vain lähteä täältä pois. Voisin lähteä seikkailulle jonnekin kauas. Vaikka etsimään kaunista aurinkoa, jota ei ole täällä hetkeen kunnolla näkynyt. Mutta en mä voi minnekään lähteä. Mun elämä ei tällä hetkellä anna periksi sellaiseen. Kuuma chai tee on silti hyvää ja luovan kirjoittamisen kurssin tekstien suunnittelu onnistuu mukavasti. On mun elämä ihan kivaa täälläkin, vaikka vähän kaipaankin niitä seikkailuja.

Hei sinä sade, rauhoita mun mieli, jooko?

Muistot haikeuttaa. Mä luulin, että olisin jo voinut olla ajattelematta vähän yli vuoden takaisia juttuja, mutta toissapäivänä ja eilen ja tänään ja monina muinakin päivinä oon kelannut niitä. Taas. Ehkä mä oon vaan väsynyt ja siksi haikeuttavat muistot tulevat mun mieleen pyörimään. Ehkä ne menee kohta pois. Ehkä ehkä. Pikkuinen ahdistus oli eilen ja on nytkin.

Yksi aamu kun nousin bussiin eräs mummo irvisti mulle. Ei tainnut pitää rastoistani oletan.

Ristiriitaisuutesi hämmentää, vaikka aikaa onkin kulunut jo paljon.

Syysloma päättyi kuumeeseen. Junassa eräs mies tuijotti tyhjyyteen ja liikutteli kasvojensa lihaksia, eikä tainnut itse edes tajuta sitä. Pidätin sisälläni kuplivan naurun ja katsoin vain hymyillen pois päin.

Huomiseksi piti kirjoittaa kouluun kuvaileva teksti. Piti tuoda yksityiskohdat esiin. Valitsin parista vaihtoehdosta sen, missä pyydettiin kuvailemaan jokin mulle tärkeä henkilö. Ja mä kirjoitin Vihreäsilmäisestä. Yhdestä hetkestä viime kesältä, kun odotin häntä ja kuinka hän saapui hiukset nutturalla, reppu selässään, skeittilauta kädessään ja kuinka hän sulki mut lämpimään halaukseen. Ehkä mun piti jotenkin purkaa mun fiiliksiä kirjoittamalla se teksti, sillä me ei olla oltu yhteydessä pariin kuukauteen. Mietityttää miksi me ei olla juteltu. Ahdistaa myös vähän. Hän on ihminen, joka on saanut mut tavattoman iloiseksi ja onnelliseksi niin monesti, mutta hän on myös saanut mut ärsyyntymään ja ahdistumaan useammin, kuin hän osaa edes aavistaakaan. Sillä kaikki nuo ärsyyntymiset ja ahdistumiset ovat tapahtuneet silloin, kun hän on kymmenien kilometrien päässä, enkä mä ole kuullut hänestä aikoihin.

Miten joku voikaan olla niin hieno olento ja samalla ristiriitaisempi kuin kukaan toinen?

Heidän oli muistettava kaatua pulkillaan tarpeeksi ajoissa.

Olin muutamia päiviä ja öitä maalla. Poimin omenia ja opin laittamaan ruokaa. Kuulin tarinoita muutamien vuosikymmenten takaa. Yhdessä tarinassa pikkuiset pojat laskivat talvella pulkillaan jyrkkää rinnettä alas. Heidän oli muistettava kaatua tarpeeksi ajoissa hankeen, etteivät pulkat liukuisi autotielle. Yksi noista tarinan pojista on mun isäni. Olen iloinen, että hän joka kerta muisti kaatua ajoissa pulkallaan, muuten maailman parasta isää ei ehkä olisi. Eikä varmaan olisi muakaan. Näin tänään, kuinka hän liikuttui noita tarinoita kertoessaan. Koskaan aiemmin en ole sitä nähnyt.

Tänään mua haastateltiin, koska hain mukaan yhteen ryhmään. Haastattelu tuntui menevän ihan hyvin ja ensi viikolla jo pitäisi tulla tieto, pääsenkö mukaan vaiko en. Toivon toivon toivon niin paljon, että pääsen. Jännittää. Vihreäsilmäinen on mukana tekemässä päätöstä, ketä kaikkia uusia he ottavat mukaan tänä vuonna. Jos en pääse, salaa tuntuu siltä, että olisin jotenkin epäonnistunut hänen silmissään. Vaikka mä kuinka tiedänkin, ettei asia ole niin.

Kuu on nyt melkein täysi. Se ihastuttaa mua ja saa mussa aikaan todella pohdiskelevan ja inspiroivan tunteen. Tiedän, että siskoani täysi kuu vain pelottaa ja hieman ahdistaa. Hassua, miten eri tavalla niin läheiset ihmiset voivat kokea niin yksinkertaisen asian.

Värien sekamelska.

Ruska on kauneimmillaan. Harmaa päiväkään ei näytä harmaalta, koska se on täynnä ruskan värejä. Mulla on loma ja mä olen iloinen siitä, sillä mä olen tosi tosi väsynyt. Aikataulusekoiluja, muitakin selvitettäviä asioita, huonosti nukuttuja öitä, turhautumista. Mutta sinne sekaan mahtuu myös muutamia onnistumisia. Ehkä viikon lepäilyn jälkeen, mä taas jaksan paremmin. Nyt pitäis oikeasti selvittää se yksi aikatauluväärinkäsitys, mutta en jotenkin osaa enkä jaksa. Nolottaa koska sotkin päivät keskenään. Vähän ahdistaa myös.

Harmaasta arjesta, joka ei oikeasti ole ollenkaan harmaata.

Liian monta mukillista teetä ja väsymystä. Mun elämässä ei tapahdu mitään erikoista. Koulussa vain rentoudun, painan kuvia kankaaseen, kirjoitan luovasti, puhun ruotsia ja opiskelen soluista sekä proteiinisynteesistä. Kotona sovitan musiikkia bändille ja transponoin musiikkia viululta alttoviululle. Kirjoitin kirjeen Tuitulle ja olen taas tunkemassa itseäni moneen soppaan mukaan. Tulevaisuus jälleen kerran vähän mietityttää, sillä taas löysin yhden uuden vaihtoehdon, mihin suuntaan voisin sitä viedä. Vielä en ole varma mistään, mutta ei se mitään. Mä pidän mun elämästä ja niistä illoista, kun taivas on kirkkaan oranssinkeltainen.