Huuda sun äänihuulet rikki ja poikki.

Koska eka tunti oli aamulla peruttu, sain nukkua pitkään. Sain juoda aamukahvia rauhassa ja katsoa muumeja. Sain astua rapun ovesta ulos suoraan auringon syliin. Hymy on ollut mun kasvoilla koko päivän. Melkein korvasta korvaan. Missä oonkaan kulkenut tänään oon hyräillyt, hypähdellyt ja hymyillyt kaikille. Kaikki on tuntunut kivalta, ei jälkeäkään ahdistuksesta tai surullisista ajatuksista, oon vain ollut iloinen. On tehnyt mieli lähteä ulos juoksemaan ja huutaa kaikille, miten kivaa elämä on.

Tänään on sellainen päivä, kun elämä on ehdottomasti parasta, mitä mulle on koskaan tapahtunut!

Olen onnellinen, mitä sä luulit?

 

Anna Järvinen - Nuori Ja Kaunis ft. Olavi Uusivirta  

It's a beautiful day, don't let it get away.

En saanut puhuttua ystäville. En tiiä, jotenkin oli hankalaa vaan.

Tänään oon soittanut pitkästä aikaa kitaraa. Oon juonut teetä ja kohta lähden lenkille. Juoksen auringon alla, aijon hengittää kevättä ja täyttyä ihanasta musiikista, jotta jaksan loppupäivän tehdä rästihommia pois. 

Vähän oon väsy, mutta mua ei ahdista. Ehkä mä oon kohta taas onnellinen.

U2 - Beautiful Day 

It's not dark yet but it's gettin' there.

Bob Dylan - Knockin' On Heaven's Door 
Bob Dylan - Not Dark yet 

Mun sisällä on vellonut suuri ja painostava ahdistus muutamien viime päivien ajan. 

Yksi päivä meille kerrottiin, että eräs tuttu oli saanut sydänkohtauksen ja pari päivää myöhemmin nukkunut pois. Vaikka itse en henkilökohtaisesti tuntenut tätä ihmistä, tiesin vain, silti maailma pysähtyi hetkeksi. Miten pienestä elämä voi olla kiinni. Miten nopeasti kaikki voi kääntyä ihan päälaelleen. Miten hauras ja heikko elämä oikeasti on. Vaikea kuvitella, että terve, hyvinvoiva ja niin elämäniloinen ihminen onkin yhtäkkiä kuollut... Mä en vieläkään voi ymmärtää sitä.

Tää koko episodi on saanut mut kelaamaan paljon mennyttä aikaa. Sitä, mitä tapahtui vuosia sitten, mikä oli viimeinen niitti ja hajotti mut ihan täysin. Oon miettinyt, mitä kaikkea mä silloin kävin läpi ja mitä kaikkea siitä seurasi. Ja tälläkin hetkellä monet ihmiset käyvät läpi sitä ihan samaa, mitä mäkin joskus. Oon elänyt parin päivän ajan läpi uudestaan niitä fiiliksiä, oon ollut tosi ahdistunut ja sekasin. Se suuri ja painostava möhkäle on kuristanut mun kurkkua. Taas on ollut vaikea hengittää.

Tää episodi on saanut mut myös ajattelemaan taas sitä, mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen. Mä oon miettinyt sitä aikasemminkin tosi paljon ja oon yrittänyt löytää vastauksia. Mä en usko Jumalaan tai Jeesuksen ihmetekoihin, enkä siihen että olisi olemassa taivas ja helvetti. Mutta silti mä uskon, että ihmiset siirtyy täältä jonnekin. Mä en tiedä minne tai missä muodossa elämä jatkuu, mutta jollain tavalla se jatkuu jossain. Ehkä mä vielä joku päivä keksin missä ja millä tavalla. 

Mua edelleen ahdistaa menneisyys. Ehkä huomenna saan puhuttua ystäville. Ehkä sen jälkeen ei enää ahdista hetkeen.

Tajuttoman huikeeta.

Oon koko päivän ollut liimaantuneena puhelimeen ja päivittänyt yhtä nettisivua. Hehkuttanut innoissani, miten yhteiskunnallisesti aktiivisia ihmiset on ja tuskaillut sitä, että mun omat nettipankkitunnukset on kotona eikä kukaan oo niiden ulottuvilla.

50 000 allekirjoituksen keräämiseen varattiin aikaa puoli vuotta ja se raja rikkoutui n. 15 tunnissa. Ihan tajuttoman huikeeta!

Nyt allekirjoituksia on tasa-arvoisen avioliittolain puolesta jo yli 89 500.

Tää on äärettömän tärkeä asia: minä allekirjoitin, entä sinä? https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/192

Ne muistot on vain muistoja.

Oho millainen viikonloppu. Olen hämmentynyt.

Kun näin sut, leveä aurinkoinen hymy koristi kasvojasi, vihreät silmäsi sädehtivät aamuauringon paistaessa kasvoillesi. Olit silminnähden erittäinen iloinen. Ja varmasti sä huomasit sen saman minusta. Olin niin iloinen, kun sä olit taas siinä. Ja mikä parasta välissämme ei ollut sitä jäävuorta, mitä mä olin pelännyt. Välimme olivat yhtä luontevat kuin aina ennenkin. 

Paloja taisi loksahtaa paikoilleen mun mielessä. En tiedä miksi ja miten, mutta ehkä mä jotenkin katsoin sua tällä kertaa eri tavalla kuin ennen.

Sä olet mulle kuin veli. Se veli, jota mä olen pienestä asti itselleni toivonut. Puoli vuotta meni, että mä oikeasti tajusin: mun pitää jatkaa eteenpäin, mutta se ei tarkoita että mun pitäisi unohtaa. Ne
meidän muistot on vain muistoja menneisyydessä, ja sinne menneisyyteen ne saa jäädä. Mä en halua elää niitä enää joka viikko uudestaan. Joskus harvoin joo, mutten joka viikko. Mä en tiedä nähdäänkö me seuraavan kerran kuukauden vai vuoden päästä. Se vähän hämmentää mua, mutta silti musta tuntuu, että ne irralliset palat meidän välillä ja mun mielessä ovat nyt löytäneet oikeasti oman paikkansa.

Mulla on sua ikävä, mutta se ei haittaa.

Hymy.

vuoristorata, perhoset ja pyörremyrsky.

huomenna.

se kiertää itsensä ympäri vain alkaakseen taas uudestaan.

yhä uudelleen ja uudelleen

alkaa ympyrä alusta

kiertää itsensä ympäri

ja sulkeutuu lopulta

vain alkaakseen taas uudestaan

toistaen saman rundin

kerta toisensa perään

mieli on hämmentynyt

olet ollut unissani joka yö

ja päivätkin pörräät mielessäni

ihan kuin ärsyttävä paarma

heinäkuisena päivänä

aivot ja sydän riitelee taas, koska nään sinut ylihuomenna. miten ihmeessä voit edelleenkin hämmentää niitä, vaikka aikaa on kulunut? ja paljonko sitä pitäisi vielä kulua, jotta niiden kiista rauhottuisi? jotta osaisin lopettaa menneissä elämisen ja turhan odottamisen....

I'm just tired of being tired.

mua ärsyttää ja ahdistaa ihan tajuttomasti. 

miten ihminen, joka on mun hyvä ystävä, voi suoraan sanottuna vituttaa mua näin paljon? nyt mä en vaan jotenkin tajua hänen ajatusmaailmaansa ja tilannetajua ollenkaan. hienotunteisuus oli häneltä kyllä tänään täysin kateissa.

ja mua ahdistaa minä itse. tänään taas tuntui uusien ihmisten seurassa siltä, että jäin muiden jalkoihin. miksi mä en vaan osaa olla näkyvä, osallistuva, joku muu kuin seinäruusu? taas mä vain sulauduin tapettiin.

mutta yksi niistä uusista katsoi heti alussa mua jotenkin erilaisella katseella. jotenkin veikeällä ja kiinnostuneella. ja samalla mua pelottaa, kun näen sen yhden viikon päästä. siitä on niin kauan kun viimeksi nähtiin.

musta tuntuu, että oon jälleen kerran ihan hukassa kaikessa, sekä itseni että muiden kanssa. seinät taas lähestyy ja kohta ne kaatuu päälle. tuntuu vaikealta hengittää.

Go for whatever makes you happy.

Maksoin tänään elämäni ensimmäistä kertaa laskun ihan itse nettipankissa. Kyllä tämä aikuisuus ja sen velvollisuudet on jänniä joojoo.

Juttelin eilen viuluopettajan kanssa siitä, mitä oon ajatellut tehdä lukion jälkeen. Mä haluaisin vaihtaa maisemaa niin pian kuin mahdollista. Muuttaa täältä pois, tästä talosta, tästä kaupungista. Olisi mahtavaa vuoden päästä muuttaa savon maalle, minne mua veri niin kovasti vetää. Siellä mä asuisin vanhan kivisen kerrostalon pikkuisessa yksiössä. Siellä olisi mun suuri ihana ja upottava sänky, tilava punainen ruoka/työpöytä kera läppärin ja ompelukoneen, unisieppari katossa, ikkunoissa printtiverhot, nurkassa nuottiteline ja sen lähettyvillä viuluni ja kitara, sekä basso seinällä, ja eteisessä skeittilauta.

Aamuisin mä saisin herätä aikaisin ja istua rauhassa leveällä ikkunalaudalla, juoda kahvia ja katsoa aamuista kaupunkia. Mun suloinen kissani, minkä mä olisin vihdoin saanut, istuisi mun sylissä. Sitten mä nappaisin viulun selkääni, hatun päähäni, kangaskassin olalle ja suuntaisin skeittilauta kainalossa rappuja alas. Ja niin mä vaan rullailisin kohti koulua, missä mä soittaisin koko päivän.

Ihana utopia. Olisi mahtia, jos asiat menisi oikeasti noin, mutta epäilen. Luultavasti mua odottaa välivuosi ja kotona asuminen lukion jälkeen. Ei hirveästi houkuta, mutta toisaalta musta itsestänihän se on vain kiinni, mitä mun elämässä tapahtuu lukion jälkeen. Sen saan itse valita!

Mua on hirveästi viime viikkoina ruennut houkuttamaan itsenäistyminen. Ihan oma koti ja mun oma elämä. Mutta ehkä mun kannattaa asua vielä ainakin vuosi täällä mamman hoivissa. Onneksi tiedossa on tämän kevään aikana yksinäisiä viikonloppuja ja viikkoja, jolloin saan taas hippusen itsenäisyyttä. Minulle annetaan tikkari, joka napataan mun käsistä ennen kuin kerkeän syömään sen kokonaan. Saan vain pikkuisen maistaa sitä. Ja sitten äiti onkin taas jo kotona.

Huomenna tiedossa bileet. Saas nähä kuinka monelle saan taas selittää, miksi en juo alkoholia vaikka olen 18.....

kaikki keinot käytössä mutta ei väkisin.

tänään ahdisti paljon. ja ahdistaa vieläkin.

huomenna on enkun uusintakoe ja mua ahdistaa se, että mä olen tehnyt vitusti duunia sen eteen eikä ne sanat vieläkään vaan jää mun päähän. mä olen kirjoittanut, värittänyt, piirtänyt, alleviivannut, huutomerkittänyt, lukenut ääneen, keksinyt muistisääntöjä ja loruja ja rallatuksia, miettinyt lauseyhteyksiä ja silti ei ei ei ei ei niin ei. lievästi sanottuna turhauttaa. ehkä mun on vaan todettava, ettei oo mun aine, ja mentävä uudestaan erityisopettajan luokse.

mutta onneksi tänään tipahti postiluukusta kaunis kortti hong kongista. se piristi, varsinkin se teksti, mikä siihen oli kirjoitettu. 17-vuotias muusikko poika ja paljon samanlaisia ajatuksia kuin mulla. ja kortin alareunaan oli hätäisesti lyijykynällä raapustettu osoite. pitäisiköhän lähettää hänelle kortti...

luot siis nahkasi muistoineen.

surrrrrrrrrrr surrrrrrrrrrrr. ai saatana.

aluksi sattui paljon, mutta siihen kipuun turtui. vain kun terä meni lähelle jännettä, sattui taas enemmän ja puristusote kaverin kädestä tiukentui.

ja siinä se nyt on! TATUOINTI.

täsmälleen sellainen kuin halusin. pieni, siro ja kaunis. yksityiskohta, jonka jotkut huomaa. kuvio, jolla on mulle todella suuri merkitys.

mä en voi vieläkään uskoa, että siinä se g-avain nyt nököttää vasemmassa ranteessa. ja pois se ei lähde. jeeeees jes ! pitkäaikainen haaveeni on toteutunut ja toinen kohta on täyttynyt tältä listalta.

Et voi syntyä uudelleen
Luot siis nahkasi muistoineen
Yhden katoavan kauniin kerran 

Stam1na - Arveton on arvoton 

kyseisen biisin sanat on mahtavat, mutta muuten se on örinää.